Kaksi laukausta by Holger Drachmann
Suurelta maantielt? eli postitielt? k??ntyi tiehaara l?nteen p?in, kankaan yli viljellyille maille merenrannikolla. Suuria niittymaita levisi molemmille puolille kuin paisunut virta, ja nuo vihert?v?t aallot valuivat paikottain taivaan kanssa yhteen. Haaratie loppui miss? niittymaa alkoi, ei nimitt?in ollut syyt? sen jatkamiseen. Siell? oli muutamia taloja, puutarhoja sen verran kuin raivoisa l?nsituuli salli; matalia ulkohuoneita; korkeita hein?kasoja; siell? oli joki eli leve? oja, hajoavainen porrassilta, joka vei vanhalle linnalle.
Viel? taisi n?hd? miss? saarto-kaivannot olivat olleet ja miss? vallien j??nn?kset olivat. Jos katsoja oli varustettu hyv?ll? mielikuvituksella taisi h?n ehk? my?skin tuosta h?vinneest? herras-linnasta punaisella muurilla muodostaa itselleen kaksi kulmatornia, koira-koppelin, linnakaivon, hedelm?tarhan, joka viimeinen varsinkin n?ytt?? niin runolliselle hyviss? runoelmissa tai taulukankaalla. Mutta hedelm?-tarha olikin siin? viel?; viel?p? ikivanhoja ruosteen-karvaisia runkojakin, jotka eiv?t kantaneet hedelmi?, tuskin lehti?k??n, vaan kuitenkin olivat j??neet paikoilleen, syyst? ett? "kartanon" nykyinen omistaja ylimalkain antoi kaiken seisoa ja kasvaa miten vaan taisi. Toisella puolella linnaa, jos nimitt??n otaksumme ett? vanhat omenapuut m??r??v?t rajan, oli muinainen karja-kartano eli nykyinen "kartano". Kaksi rakennusta siin? n?ht?v?sti oli rakennettu linnan punaisista kivist?, vaan toiset kaksi rakennusta olivat uudemmat. Siin? oli ajo-portti korkealla otsipuolella ja muutamilla hajonneilla j??nn?ksill? er??st? herras-vaakunasta. Ulkopuolella etel??n p?in oli pitk? sarja sarapuita, my?skin jotensakin vanhat, ruosteenkarvaiset ja tuulen r??kk??m?t. Haka, jossa kasvoi p?hkin?puita, oli t??ll? l?heisyydess?. Se ei ollut mill??n lailla merkillinen, ei tarkoittanut huvitusta eik? hy?ty?; aidan vieress? oli pieni kumpu ja kummulla penkki ja er??n kes?p?iv?n iltapuolella seisoi t?ss? kaksi nuorta ihmist? katselemassa tuota avarata lakeaa.
N?itten nuorten ihmisten oli k?ynyt niinkuin usein vanhojen ja viisaittenkin k?y; iltap?iv?n valaistus, v?hitellen laskeva aurinko sin? kirkkaana p?iv?n? oli keskeytt?nyt heid?n puheensa. Laita on se, ett? illassa on jotakin hillitsev??, surumielist?, jota ainoastaan hyvin pintapuoliset ihmiset voivat vastustaa. Kieli ei k?y puheliaaksi kun varjot tummenevat, lintujen laulu vaikenee ja v?rit it?isell? taivaan-rannalla k?yv?t harmaiksi kunnes kokonaan h?vi?v?t. Nuo kaksi tuolla pienell? kummulla katselivat ??nett?min?, selin aurinkoon p?in, kuinka puna-sinerv?t varjot vanhoista, kuluneista puista k?viv?t yh? pitemmiksi tasaisilla niityill?. He n?kiv?t kuinka v?rit yh? sinertyiv?t ja harmaantuivat kaakossa; he n?kiv?t niitty-maan ja kankaan sulaavan yhteen h?m?r?ss?, n?kiv?t m?tt?iden muuttuvan tuhkan-v?risiksi vuorisiksi, n?kiv?t puuttoman seudun ihan paljastettuna. Ik??nkuin keskin?isest? sopimuksesta nostivat he p??t?ns? taivasta kohti ja tuijoittivat tuohon mahtavaan holviin. Jok'ainoa kirjava el?hytt?v? freski [kallio-maalaus, katto- tai sein?-maalaus] oli h?vinnyt holvista, se oli tumma, sinert?v?n harmaa ja kaikki n?ytti sen kautta viel? enemm?n yksitoikkoiselle, mutta my?skin viel? avarammalle, melkein tuskallisen rajattomalle. Nyt k??ntyiv?t he penkill? ja katselivat aurinkoa. Se oli likell? taivaan rantaa ja l?hetti ulos kultaisen valovirran pitk?kk??n pilven alta, jonka taakse oli k?tkeynyt hetki sitten - ik??nkuin sotap??llikk?, joka pakoretkell?ns? heitt?ytyy johonkin tyhj??n linnoitukseen, koettaaksensa jos mahdollista pys?ytt?? pakoa. Kaikki n?m? kultaiset s?tehet olivat tiedustajia, joita oli l?hetetty ulos tutkimaan olisiko pys?htyminen mahdollista. Tila oli toivotoin. Hetke? my?hemmin jatkettiin pakoa alasp?in, linna oli tyhj?. Kilvet ja keih??t, kiv?ripiiput ja miekat kiilteliv?t; pako k?vi ainakin j?rjestyksess?. Mutta ??rimm?isell? taivaan-rannalla, miss? niitty-maat p??ttyiv?t ja meri alkoi, n?kyi tumma aaltojen muotoinen jakso, niinkuin miehi? rinnatuksin, muutamat p??t korkeammalla, muutamat matalammalla. Tuo n?ytti hyvin uhkaavaiselle, ja mit? enemm?n ylh??ll? kiilsi ja kimalsi, sit? synkemp?n?, totisempana seisoi rivi tuossa. Ne oli hietas?rk?t meren rannalla.
Nuo, molemmat nuoret ihmiset olivat niin vaipuneet katsomiseen, kuin t?m? n?ytelm? olisi ollut heille ihan uutta. Vaan niin ei suinkaan ollut laita. El?m? n?ill? paikoilla oli niin v?h?n vaihtelevaista, ett? ilmi?t taivaalla aamulla ja illalla saivat palkita paljon, mik? muualla tyydytti nuorten katselemis- ja nauttimishalua aivan erilaisilla muutoksilla ja vaihtelevaisunksilla. N?ille tienoille tuli harvoin vieraita ja kartanon-omistaja ei seurustellut monen naapurin kanssa. L?hin kaupunki oli hyvinkin nelj?n peninkulman p??ss?, ja t?m? oli pitk? matka kun muistaa ett? tiet olivat suureksi osaksi huonoja. Harvoin joku soittoniekka tai muu vapaiden taiteiden rakastaja sinne eksyi, ja jos se joskus tapahtui, niin sit? p??lliseksi ei juuri mielell??n n?hnyt kartanon-omistaja, joka nuoruudessaan oli saanut sen verran kasvatusta, ett? h?n mielell??n luopui tuonkaltaisesta taidenautinnosta. Kartanon omistaja, jota ylt'ymp?ri nimitettiin "omituiseksi kartanon-haltijaksi", ei huolinut oikein yll?pit?? haltijan-arvoansa. H?n nimitti itse?ns? aivan yksinkertaisesti Jansen'iksi. Omituisuus oli kuitenkin niin kiintynyt h?nen luonteesensa ja olentoonsa, ett? h?n oli pakoitettu sit? kantamaan sek? arvonimen? ett? luonteen osoitteena. Kymmenkunta vuotta sitten oli h?n saapunut seudulle reippaana, toimeliaana nuorena miehen?, joka jo silloinkin oli jotensakin umpimielinen luonnoltaan, eik? seurustellut naapurien kanssa. Asuttuansa niill? paikoin jonkun ajan ja ostettuansa kartanon, l?ksi h?n pois ja palasi nuoren kauniin vaimon kanssa. H?n eli t?m?n kanssa jos mahdollista viel? suuremmassa yksin?isyydess?, kuin ennen, ja piti h?nt? suuressa arvossa, jos saa p??tt?? papin ja l??k?rin kertomuksista pit?j?ll?. Sit? huhua, joka oli tiet?vin?ns? ett? kartanon-omistajan vaimo oli mykk?, sokea tai jotakin semmoista, v?ittiv?t mainitut henkil?t per?tt?m?ksi. Se oli hyvin kaunis nainen, vakuutti pappi, hyvin arvokas nainen, todisti l??k?ri, ja muuten aivan s??nn?llinen, vakuuttivat molemmat. H?n kuoli v?h?n ajan per?st? synnytetty?ns? tytt?ren. Maahanpaniaisiin oli seudun asukkaat kokountuneet hyvin lukuisasti. Tahdottiin n?hd? mill? lailla "h?n otti sen". H?n oli tullut hautausmaalle tavallisessa puvussaan, ruskeassa niinsanotussa mets?stys-nutussa, suurissa kiilt?viss? saappaissa ja harmaassa huopahatussa, jonka ymp?ri oli k??ritty kappale suruharsoa; huhu tiesi ett? mejerin-hoitaja viimeisell? hetkell? oli sitonut sen hattuun.
Hautausmaalla oli h?n kohteliaasti, mutta ??net?inn? vastaan-ottanut enemm?n ja v?hemm?n hienontapaiset surkuttelemiset, jotka aina semmoista tilaisuutta seuraavat. Kaikkien menojen aikana, sek? sis?ll? kirkossa ett? ulkona haudalla, ei h?nen kasvoissansa huomattu v?hint?k??n muutosta. Ainoastaan sin? hetken?, jolloin ensimm?inen lapiollinen hietaa oli pudonnut arkulle, v?risi h?nen lyhytniskainen olentonsa, niinkuin vilusta, ja vieress? seisova l??k?ri oli n?hnyt ett? h?n painoi etuhampaat useita kertoja ali-huuleen kunnes verta tippui alas h?nen parralleen. Silloin oli h?n ?kisti pyyhkinyt huulia nen?liinallaan ja kun kaukana seisovat olivat n?hneet ett? nen?liina nostettiin kasvoille, olivat he tyytyv?iset, sill? arvelivat ett? kyyneleit? oli vuotanut ja ett? kaikki siis oli niinkuin olla piti. Sitten oli h?n pudistanut papin, tohtorin ja muutamain l?hell? seisovain k?tt?, oli mennyt vaunuillensa, k?skenyt ajomiehen ajaa ja itse mennyt kankaan yli jalkasin kartanolle p?in. Poika, joka paimensi muutamia laihoja lampaita, oli seuraavana p?iv?n? tullut tohtorin luo tuomaan er??n veitsen, hammas-tikkuja ynn? tasku-kirjan, jotka oli l?yt?nyt kanervikosta, ja h?nen kertomuksensa mukaan kanervat siin? paikassa olivat taittuneet ja alas painetut, niinkuin joku olisi siin? istunut tai maannut kauan aikaa. Tohtori oli ottanut kapineet ja antanut pojalle 4 killinki?, mutta samalla ilmoittanut h?nelle ett? kalut varmaankin olivat kartanon-haltijan ja ett? h?n, l??k?ri, toimittaisi ne omistajalle. Samana p?iv?n? iltapuolella eteni h?n kartanoon ja tapasi tuon muuten toimeliaan miehen pitk?ll? kovalla sohvalla jokap?iv?ishuoneessa, joka n?ytti oudolle ja tyhj?lle. Kartanon-haltija piti toisessa k?dess??n kirjan, jota h?n luki sill'aikaa kun h?n toisella silitteli ruskea-pilkkuista lintu-koiraa, joka uskollisena katseli makaajaa ja n?ytti ihmettelev?n t?t? tavatointa toimettomuutta.
- Suokaa anteeksi ett? h?iritsen! Nils Kristensen'in poika toi minulle n?m? kapineet, jotka oli l?yt?nyt kanervikosta. Ne ovat varmaan teid?n!
Makaava nousi puoleksi ja laski kirjan p?yd?lle viereens?. L??k?rin silm? katseli sen nimilehte?. Se oli Don Quixote.
- Oi! se on taskukirjani ja veitseni. Kiitoksia paljon. Min? kaipasin niit? aamulla!
Kun l??k?rille ei tarjottu tuolia, otti h?n semmoisen itse. Kartanon-omistaja katseli h?nt? v?h?n ep?illen, vaan tarttui kohta taas kirjaan ja rupesi koiraa silitt?m??n.
L??k?ri antoi tietoa l?sn?olostaan sanoilla:
- Herra kartanon-haltija...!
- Suokaa anteeksi: Jansen! oikaisi t?m?.
- Herra Jansen; min? en olisi j??nyt istumaan jos en olisi katsonut velvollisuudekseni astua teid?n ja teid?n surunne v?liin, puhumaan totisesti teid?n kanssanne siit? pienest? olennosta, joka teill? nyt on talossa ja jota minusta n?yt?tte...
- Suru! pieni olento! velvollisuus! mutta j?tt?k?? minut toki rauhaan n?ist? puheenparsista. Olenhan omassa talossani, luulisin min?!
T?m? puhe aloitettiin ?k?isell? ??nell?; mutta lauseen lopussa makaavan ??ni heltyi, h?n kallistui koiran yli ja nosti sen p??t?. Koira veti p??ns? pois h?nen k?sist??n, aivasti, meni takaperin p?yd?n alta pois, aivasti taas, juoksi uunin viereen ja laski k?p?l?ns? kuonolle.
Tohtori ajatteli itsekseen ett? Jansen'in kyyneleet olivat hyvin suolaiset. Hetken ??nett?myys vallitsi.
- Min? en tied? mit? syyt? teill? on h?vet? suruanne minun l?sn?ollessani! sanoi tohtori.
Ei seurannut mit??n vastausta.
Puhuja jatkoi:
- Vaikk'en tied? sit?, t?ytyy minun teid?n l??k?rin?nne, huolimatta mist??n, kertoa mit? jo sanoin lapsen synnytty?, kun ei paljon toivoa ollut sen ?idist?, ja se asia on j?rjestett?v? niin pian kuin mahdollista. Mejerihoitajan pullo voi kyll? olla hyv?, mutta min? en puolusta sit? ruoan lajia. Joko te annatte minulle eron l??k?ritoimestani teid?n luonanne taikka min? vaadin mit? olen vaatinut: lapsen pit?? saada imett?j??!
Kartanon-omistaja ei liikahtanut. H?n oli laskenut kirjan kasvoilleen. Outoa oli n?hd? kuvat kirjan kansilla tuon surun peittona. Toisella puolella La Mancha-ritarin laiha, luinen muoto ja toisella puolella aseen-kantajan t?rke? kyynillinen naama.
Tohtori nousi ja astui sohvan viereen sek? taputti makaajaa olkap??lle.
- Hra Jansen. Min? olisin huonompi l??k?ri kuin olen, jos en olisi oppinut surua kunnioittamaan pitk?n? virka-aikanani, varsinkin kun on niin paljon syyt? siihen kuin teill? on. Min? tunnen surun omasta kokemuksestani. Mutta ?lk?? rakkaudesta siihen, mink? olette kadottanut, unhottako sit? pienokaista, joka on tullut teid?n taloonne. Min? tahdon unhottaa mit? lausuitte minulle taannoin. Ensi surussaan ihminen voi lausua yht? ja toista. Vaan eih?n pienokainen ole syyp?? siihen. Olkaa nyt mies ja jos ette tahdo itse ryhty? toimiin, niin valtuuttakaa minua siihen. Min? hankin imett?j?n, eik? niin?
Kirjan alta kuului: Tehk?? niin, vaan antakaa minun olla rauhassa!
Tohtori otti hattunsa, seisoi viel? hetken aikaa ja meni sitten ulos mejerinhoitajan luo.
Seuraavana aamuna h?n palasi, tuoden mukanansa voimakkaan n?k?isen naisen, jolla oli korkea rinta, ruskeat posket, kirjava liina p??ss? ja kuopakkaat silm?t. H?n astui tohtorin j?ljiss? katsomatta oikealle tai vasemmalle. Ajo-portilla oli h?n seisahtunut ja tuttavasti hymyillyt sen p??ll? olevalle herras-vaakunalle.
Tohtori astui huoneesen; nais-ihminen h?nen j?ljess??n j?i ovelle odottamaan.
Hra Jansen astui edes takaisin lattialla suurissa ty?saappaissaan. Niiden varsista n?kyi ett? h?n oli ollut niityill?. H?n poltti piippua niin ankarasti ett? savu kiertyi h?nen ymp?rilleen kuin kotona kudotut lakanat.
Tohtori ilmestyi semmoisen lakanan alta tervehtien kartanon-omistajaa.
- T??ll? tuon imett?j?n, johon voin luottaa. Te voitte olla tyytyv?inen!
Hra Jansen otti piipun suustansa ja katseli tohtoria niinkuin h?n ei ollenkaan olisi ymm?rt?nyt mist? t?m? puhui. Tohtori katkaisi puheensa ja katseli ensin hra Jansenia ja sitten naista. Kummallista! Kartanon-omistaja oli astunut askeleen taaksep?in ja teki kielt?v?n liikunnon piipullaan. Nainen, joka l?hestyess? oli k?ynyt kallistunein p?in, katseli nyt n?yr?ll? tuttavaisuudella hra Jansen'in kasvoihin.
Hra Jansen maltti mielt?ns?.
- Mist? sin? tulet?
- Pohjoisesta, pitk?n matkan p??st?. Min? kuulin mit? oli tapahtunut ja ilmoitin itseni t?lle miehelle lapsen imett?j?ksi!
- Oletko ... onko sinulla ... onko miehesi t??ll? muassa?
- Ei, h?n j?i sinne; h?n hoitaa lapsia!
- Kuinka monta...?
- Ensin poika, sitten tytt?. Viime kuulla syntyi viel?kin yksi tytt?, mutta se on nyt vieroitettu ja sy? puuroa!
T?t? viimeist? selityst? antaessaan oli nainen tehnyt suullansa jotakin temppua, joka oli olevinaan naurua. Ainakin n?kyi pari rivi? valkosia hampaita huulien v?lilt? sill'aikaa kun silm?t supistuivat ja himmeniv?t. H?n nosti toisen k?tens? sarkaleningin kaulukselle, avasi pari hakaa ja, k??ntyess? puoleksi tohtorin puoleen, kysyi h?n: Miss? on lapsi?
Hra Jansen astui askeleen eteenp?in, mietiskeli hetken aikaa, pisti piipun taka-taskuunsa ja sanoi lyhyesti:
- Hyv?; sin? voit j??d?. Mene ulos mejerinhoitajan luo, tuonne, tuosta ovesta!
H?n meni nopeasti ulos ovesta. Tohtori katseli v?h?n h?mm?styneen? ensin h?nen j?lkeens? ja sitten hra Jansen'ia, joka ujosti oli kallistanut p??t?ns?.
- Te n?yt?tte tunteman h?nt?...? kysyi tohtori.
Hra Jansen heilutti piipuntupsua.
- Minulla oli kerran v?h?n tekemist? tuon joukon kanssa! vastasi h?n v?ltt?en. Mies oli varastanut hiukan minulta. Nainen oli kuitenkin liian hyv? orjaksi!
- Min? takaan h?nest?! sanoi tohtori.
L?ydetty?ns? mejerinhoitajan huoneen, joka oli ky?kin vieress?, riensi nainen t?ytt? kiirett? kehdon luo, jossa pienokainen makasi, ja, v?hint?k??n huolimatta tuon v?liaikaisen kasvatus-?idin kysymyksist? h?nen valtuuskirjastansa, otti h?n pullon lapselta ja painoi varovasti, mutta huomattavalla taidolla tuon pienen kolmikulmaisen suun paljastettua rintaansa vasten.
Lapsi n?ytti hyv?ksyv?n muutosta; vaan tuo hyv? mejerin-hoitaja, joka kaikessa hyv?ntahtoisuudessaan vanhanpiian tavalla kadehti nuorta ?iti?, pani ehtimiseen vastalauseita ja vaati saada tiet??, mist? vieras tuli, mill? oikeudella ja niin edesp?in j.n.e.
Uusi imett?j? kuunteli t?t? kauan aivan huoletoinna, niin kauan kuin pienokainen s?i mielukkaasti. Kun nuoren neiti Jansen'in n?lk? oli asettumaisillaan ja eron-saanut kasvatus-?iti yh? pitkitti saarnaansa, nousi imett?j? tuoliltaan, otti toisen kauniisti k?sivarresta kiinni ja py?r?hytti sit? ulos ovesta sanaakaan sanomatta. Raivoisena riensi t?m? n?in loukattu hra Jansen'in luo.
Hra Jansen, tohtori ja mejerin-hoitaja palasivat sitten yhdess?. L??k?ri oli hyvin hyvill?ns? tutkittuansa imett?j?n ja lapsen tilaa. Tuon tummanverisen naisen oikeudet vahvistettiin laillisesti ja lapsenhuone j?rjestettiin n?ille uusille "eroamattomille". Mejerin-hoitaja uhkasi j?tt?? talon muutto-p?iv?n?, mutta tohtorin leikillinen muistutus ett? h?n vaan pit?isi huolta omasta maidostaan (mejeriss? nimitt?in), sovitti viimein asiat. Hra Jansen oli t?m?n keskustelun aikana seisonut erill?ns?. Kun olivat l?htem?isill??n huoneesta oli h?n ik??nkuin vastoin tahtoansa katsellut kehdolle p?in.
T?t? kohtaa tohtori pani muistiin.
Aika kului kuin kuluikin kartanossa. Is?nt? oli umpimielinen ja outo, mutta teki ty?t? s??nn?llisesti ja vanhalla voimallansa jokap?iv?isiss? toimissa sis?ll? ja ulkona. Vieraita ei tullut kartanoon, ainoastaan tohtori k?vi silloin t?ll?in ja oli tyytyv?inen pienokaisen edistykseen hiljaisen imett?j?n hoidossa.
Mutta ihmiset sill? tienoolla rupesivat nurisemaan. Tiettiin ett'ei pienokainen ollut kastettu, ja vaikka semmoinen h?iri? sai tapahtua suuressa kaupungissa, jossa tapahtuu niin paljon muutakin h?iri?t?, niin sit? ei k?rsitty maalla, miss? kaikki voitiin silm?ll? pit??, vaikka tiet olisivat olleet kuinka huonot ja talojen v?lit viel? pitemm?t.
Tohtori oli ottanut ollaksensa t?m?n tyytym?tt?myyden tulkkina huolimattoman kartanon-omistajan luona - pappi arveli nimitt?in ett'ei h?n voinut olla oikein puolueetoin t?ss? asiassa.
Hra Jansen kuunteli tohtoria, h?mm?styst? taikka mielipahaa ilmoittamatta:
- Ihmiset n?kev?t niin paljon vaivaa toisten asiain t?hden. Mutta jos te, tohtori, tahdotte j?rjest?? tuota asiaa, niin olkaa niin hyv?, ja kiitoksia vaivastanne. Minulla on ollut muuta ajateltavana!
L??k?ri, joka oli leskimies ja lapsetoin, tuli er??n? kauniina aamuna yhden hevosen vet?miss? vaunuissaan noutamaan lasta, imett?j?? ja mejerinhoitajaa. Rauha ei ollut viel? vahvistettu viimeiksi mainittujen v?lill?, mutta t?llaisessa juhla-tilassa semmoiset unhoitetaan ainakin juhlamenojen kest?ess?. Ajettiin kirkolle. Imett?j? kantoi lasta, mejerin-hoitaja myssy?, tohtori oli kummina ja pappi risti lapsen. Tiell? sovittiin siit? ett? pienokainen saisi nimen Ellen. Mejerinhoitaja oli uppiniskaisesti vaatinut pitemp?? ja paremmin soivaa nime?, mutta tohtori rakasti vanhoja runoja ja yhdest? semmoisesta h?n oli ottanut nimen Ellen ja pappi vahvisti sen.
Kun taas seisottiin kirkkomaalla risti?isten j?lkeen, tuli hra Jansen. H?n oli k?ynyt kanervakankaan yli. Ihmisi? kirkkomaalta tuli h?nt? vastaan. H?n tervehti j?yk?sti, meni seuransa kanssa vaunuin luo ja sanoi joitakuta sanoja tohtorille.
- H?n sai nimeksi Ellen! sanoi t?m?.
Hra Jansen hengitti n?ht?v?sti helpommin.
- Min? k?vin niin rajusti sent?hden ett? p?lk?hti p??h?ni siell? kotona ett? ... s.o. min? pelk?sin ett? h?nelle annettaisiin ?itins? nimi!
Vuosi kului toisensa per?st?. Kehto oli aikoja sitten pantu ylisille ja oli ollut kissojen asuntona jo monta sukupolvea. Lapsen imett?j? oli jo kauan ollut poissa. H?n oli mennyt, niinkuin oli tullut. Er??n? p?iv?n? h?n oli hoksannut ett? h?nen aikansa oli ohitse ja oli ilmoittanut sen kartanon is?nn?lle. T?m? oli antanut h?nelle s??st?pankki-kirjan ja lis?nnyt ett? h?nelle arvattavasti olisi hy?dyllist?, jos h?n voisi taivuttaa itsens? ja miehens? siihen p??t?kseen, ett? muuttaisivat likim?iseen kaupunkiin ja aloittaisivat jonkinmoista pient? kauppaa.
Imett?j? oli k??nnellyt kirjaa k?siss??n ja viimein pyyt?nyt "oikeita" rahoja. Niit? h?n oli saanut ja oli sitten mennyt ulos talosta, suuri nyytti kainalossa. Tultuansa maantielle pani h?n nyytin er??sen pensaasen ja palasi lapsenhuoneesen, miss? pieni Ellen kulki tuolilta tuolille er??n piian l?sn? ollessa. Mustaverinen imett?j? otti lapsen syliins? ja suuteli sit? niin hartaasti, ett? lapsi rupesi itkem??n.
Silloin koetti h?n saada sit? vaikenemaan, ja kun se onnistui, k??ntyi h?n piian puoleen ja sanoi uhkaavalla ??nell?:
- Nyt sin? vastaat h?nest? ett'ei h?n putoo kaivoon, eik? suohon, eik? p??se hevostalliin. Taudit eiv?t h?nt? uhkaa, sill? h?n on imenyt minun rintojani. Vaan kaikki, joka muuten voi h?nelle tapahtua, on tuleva sinun p??si p??lle ja min? olen sinua merkitsev? siit?, muista se!
T?m? oli pitempi sarja sanoja per?tysten, kuin kukaan ihminen kartanossa oli kuullut imett?j?n suusta. Vaikea on sanoa vaikuttiko t?m? niin mahtavasti piikaan ett? h?n sen kautta tuli tarkemmaksi ja huolellisemmaksi kuin piiat tavallisesti ovat, tai seurasiko hyv? onni muuten nuorta Ellen'i? retkill?ns?. Varmaa vaan on ett'ei mit??n tapahtunut h?nen lapsuutensa aikana, josta h?nelle olisi ollut pahoja seurauksia. H?n ei pudonnut kaivoon, eik? suohon, eik? hevonen h?nt? potkaissut. H?n kasvoi pitk?ksi ja hoikaksi, mutta samalla voimalliseksi ja kest?v?ksi. Ei mik??n lapsentauti ollut heikontanut h?nen ruumistansa. Kun h?n joskus oli vilustunut ja saanut kuumetta, pantiin h?n vuoteelle, houraili pari tuntia, nukkui, ja nousi seuraavana p?iv?n? niin raittiina, kuin tuuli, joka k?vi kankaan yli. Silmin-n?ht?v? oli ett? imett?j?n maito oli ollut parempaa laatua kuin mejerin-hoitajan. Tuon hauskan vanhan-piian aika kartanossa oli my?skin lopussa. Er?s vanhan-puolinen naapuritalollinen oli jo kauan aikaa ollut niin mieltynyt mejerinhoitajan juustoihin, ett? h?n viimein, kun ei h?n muulla lailla voinut itselleen saada h?nen taitavaa k?tt?ns?, teki korkeimman tarjouksen, mink? taisi tehd? t?st? k?dest?: h?n tarjosi mejerin-hoitajalle itsens? tiloineen p?ivineen.
Mejerinhoitaja oli suostunut ja Ellen oli nyt j?tetty melkein ihan itseksens?. H?n n?kyi joka paikassa kartanon-omistajan tiluksilla, vaan ei k?ynyt kenenk??n tielle eik? h?irinnyt mit??n ty?ntekoa. H?n katseli kaikkea omituisella totisella tarkkuudella, leikki ja jutteli itsekseen, oli yst?v?llinen v?'elle, jonkat?hden kaikki h?nt? rakastivat, vaan ei h?n ket?k??n pit?nyt eritt?in hyv?n?. Kun h?n oli kymmenen vuoden vanha tiesi h?n lukea ulkoa kaikki kartanon hevoisten ja lehm?in, lampaitten ja sikojen nimet. H?n tiesi mitk? linnut tulivat kev??n ennustajina ja mit? ty?t? kullakin vuoden-ajalla tehtiin. H?n tunsi tienoota kauas ylt'ymp?ri, oli monta kertaa ollut meren rannalla kun ko'ottiin hauraa ja joka kerta oli h?n ihmetellyt sen suuruutta ja ett? se pauhasi niin kummallisesti. H?n osasi matkia sit? ??nt? ja monta muutakin ??nt?. Kun suinkin oli mahdollista oleskeli h?n ulkona, talvella h?nen rakkahin paikkansa oli v?en l?mp?sess? tuvassa, jossa h?n puhui niinkuin miehet ja oppi pitki? surullisia lauluja pii'oilta. Kuului hyvin kummalliselta kun pieni kymmen-vuotias lauloi kaikesta tuosta onnettomasta rakkaudesta ja tuota surus?velist? valitusta, joka on omituinen pohjoismaiden asukkaille ja niin hyvin sointuu yhteen aution unisen talvimaiseman ja kes?n lyhyen ilon kanssa. Mutta t?st? seurasta h?n eroitettiin. Er??n? lauantai-iltana oli muutamia miehi? ollut markkinoilla ja olivat palanneet v?h?n humalap?iss?. V?en tuvassa syntyi riita, mustasukkaisuudesta, niinkuin my?hemmin saatiin selville. Suuri v?kev? mies oli pahasti r??k?nnyt kilpailijaansa, ja voitettu oli vaipunut laattialle poikkily?dyll? nen?luulla. Tytt? oli er??st? nurkasta katsellut tappelua. Pelk??m?tt? ja huutamatta oli h?n seurannut t?t? n?ytelm?? mielenmaltilla, jota olisi luullut kymment? vuotta vanhemmaksi. Ainoastaan kun voitettu kaatui ja tytt? n?ki h?nen veriset kasvonsa oli h?n noussut pystyyn ja s?ken?ivin silmin katsellut raakaa tappelijaa, jonka, nyt kun oli my?h?ist?, toiset miehet ottivat takaa kiinni. Samassa ovi aukeni ja hra Jansen astui sis??n. Tuvassa valitsi heti ??nett?myys. H?n silm?ili eri joukkoja siin? siksi ett? silmi?ns? nurkassa kohtasivat pienet vaaleat kasvot, s?ken?ivill? silmill?. H?n k?vi nopeasti laattian yli, tarttui tytt?rens? k?sivarteen ja talutti h?nt? ulos ovesta ja sis??n talon jokap?iv?ishuoneesen.
- On parasta ett? t?st?l?hin pysyt erill?si v?est?! sanoi h?n harvapuheisella tavallansa.
H?n aikoi menn?, mutta seisahtui ja taputti tyt?n p??t?.
- Eth?n sin? ole pel?stynyt?
Ellen ei vastannut, vaan katseli is??ns? suurilla silmill?.
Hra Jansen meni v?en tupaan.
Ellen kuunteli. H?n kuuli is?ns? syv?? ??nt? ja meluavaista vastausta. Sitten melske ja jyrin?. H?n juoksi ikkunalle, joka oli pihalle p?in, ja tuli sinne juuri kuin mies heitettiin ulos tuvasta ja py?ri p?istikkaa alas kivisillalle. Ellen taputti k?si?ns?, mutta lakkasi samassa; is? oli taas huoneessa.
- Siis, Ellen, me emme en?? mene v?en tupaan!
H?n kulki nopeasti edestakaisin lattialla ja hengitti syv?sti. Viimein seisahtui h?n ja lausui tyt?lle:
- Sin? voit pukea p??llesi ja ajaa minun kanssani kaupunkiin. Min? tarvitsen pari uutta miest?!