5.0
Comment(s)
1
View
10
Chapters

Bartek Sankari by Henryk Sienkiewicz

Bartek Sankari Chapter 1 No.1

Sankarini nimi oli Bartek Slovik. Mutta kuin h?nen, h?nt? puhuteltaessa, oli tapana muljottaa silmi??n, kutsuivat naapurit h?nt? Bartek Korppisilm?ksi. Ja kuin oikein tarkalle otettiin, ei h?nell? juuri ollutkaan mit??n satakielen ominaisuutta-slovik merkitsee satakieli -sit? vastoin olivat h?nen lahjansa ja todellisen alkuper?inen yksinkertaisuutensa hankkineet h?nelle lis?nimen "tyhm? Bartek". Se olikin enimmin tunnettu ja kaikissa tapauksissa ainoa, joka kuuluu t?h?n juttuun, vaikka Bartekilla viel? oli nelj?skin virallinen nimi.

Kuin nimitt?in puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli, kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistytt?misen nimess? mielell??n k??nt?v?t raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi kultuurikieleksi, oli er??ss? tilaisuudessa tapahtunut seuraava keskustelu:

-Mik? nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta.

-Slovik.

-Scsloik? Vai niin. Hyv?!

Ja upseeri kirjoitti h?nen nimekseen "Ihminen".

Bartek oli kotosin Pognembinin kyl?st?. On monta sen nimist? kyl?? sek? Poznanin (Posenin) suuriherttuakunnassa ett? vanhan tasavallan muissa osissa. Paitsi maapalstaansa, t?lli??n ja paria lehm??, oli h?nell? kimo hevonen ja vaimonsa Magda. Sellaisten olosuhteiden vallitessa saattoi h?n el?? rauhassa ja levossa kaiken sen viisauden nojassa, joka l?ytyy seuraavassa puolalaisen kansanlaulun p?tk?ss?:

Magda oli vaimonsa ja kimo hevosensa,

Kyll' Herra aina huolen pit?? h?nen parhaaksensa.

Siten kului h?nen el?m?ns? aivan niin kuin Jumala tahtoi, ja vasta kuin Jumala tahtoi sotaa, k?vi Bartek hiukan levottomaksi. Tuli sana, ett? piti l?hte? mies talosta, j?tt?? koti ja heitt?? kaikki vaimojen huostaan. Pognembinin v?ki oli hyvin k?yh??. Talvella oli Bartekin tapa k?yd? tehtaissa ty?ss? ja siten ansaita v?h?n elatuksen lis??. Mutta mit? oli nyt teht?v?? Kuka tiet?isi milloin sota ranskalaisia vastaan p??ttyy? Kuin Magda oli lukenut julistuksen, alkoi h?n s?tti? ja sanoi: "Perik??n turmio heid?t kaikki! Vaikka sin? oletkin sellainen raukka, k?yt sent??n s??likseni! Ranskalaiset kyll? hakkaavat p??n sinulta poikki!"

Bartek tunsi ett? h?nen vaimonsa puhui j?rkev?sti. H?n pelk?si ranskalaisia kuin ruttoa, ja sit? paitsi sai h?n paljon uutta ajateltavaa. Mit? olivat ranskalaiset h?nelle tehneet? Mink? t?hden piti h?nen marssia tuohon kauheaan, tuntemattomaan maahan, jossa ei l?ytynyt ainoatakaan s??liv?ist? ihmist?? Kaiken sen aikaa kuin h?n oli oleskellut Pognembiniss?, oli se tuntunut h?nest? hyvinkin v?h?p?t?iselt?, mutta kuin h?n nyt oli saanut k?skyn marssia sielt? pois, huomasi h?n vasta, ett? siell? kaikissa tapauksissa oli parempi olla kuin miss??n muualla. Mutta mik??n ei auttanut, sallima niin vaati, ja h?nen t?ytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta Franekiansa, sylk?si, teki ristinmerkin ja l?ksi t?llist?. Magda h?nen j?less??n. Ei heid?n hyv?stij?tt?ns? ollut mik??n erinomaisen liikuttava. H?n ja poika nyyhkyttiv?t, mutta Bartek puheli koko ajan: "No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle. Vasta siell? he n?kiv?t, ett? koko Pognembiniss? tapahtui aivan samaa kuin heill?.

Koko kyl? on liikkeell?. Maantie on t?ynn? kutsunnan saaneita sotilaita, jotka menev?t rautatien asemalle, vaimojen ja lapsien, vanhusten ja koirain saattamina. Joukko on alakuloinen. Ainoastaan jotkut nuoret pojat piippu uljaasti suussa n?ytt?v?t aivan v?li?pit?m?tt?milt?; muutamat heist? ovat jo p?iss??n hyv?ksi aluksi ja r?yh??v?t k?he?ll? ??nell?.

Er?s Pognembinin saksalaisista siirtolaisista alkaa pelk?st? surusta laulaa "Die Wacht am Rhein"[1]. Koko tuo kirjava joukko, josta siell? t??ll? santarmin pistimet loistavat, rient?? huutaen, meluten ja r?histen aitoviert? kyl?n toiseen p??h?n. Vaimot ovat huutaen heitt?ytyneet sotilasten kaulaan. Vanha akka n?ytt?? keltaista hammasta ja puristaa uhaten nyrkki??n. Toinen huutaa kovalla ??nell?: "Jumala kostaa teille meid?n kyyneleemme". Kuuluu huutoja: "Franek! Kuska! Jusek!-hyv?sti!" Koirat ulvovat, kirkonkello l?pp??. Pappi itse rukoilee kuolemaan vihityiden puolesta. Eih?n monikaan niist?, jotka nyt ovat matkalla rautatien asemalle, en?? palaja kotia. Sota ottaa heid?t kaikki tyyni, mutta sota ei anna heit? takasin. Aurat ruostuvat maassa, sill? Pognembin on julistanut sodan Ranskalle. Pognembin ei laisinkaan saattanut k?rsi? Ranskan keisarin Napoleon III:n ylivaltaa, ja Espanjan perint?asia on koskettanut sit? hyvin l?helt?. Kirkonkello kutsuu v?en t?nne, ja tuolla se jo tulee aidan takana. Joukko kulkee ristin ohi. Kaskit ja kyp?r?t lent?v?t pois p??st?. Tomu peitt?? kultapilven tavoin tien, sill? p?iv? on kuiva ja l?mmin. Molemmin puolin keinuttaa vilja t?ytel?isi?, raskaita t?hki??n ja taipuu tuulenpuuskista, joita silloin t?ll?in k?y hiljalleen yli maan. Ylh??ll? sinerv?ss? ilmassa leivoset liihoittelevat ja visertelev?t syd?mmens? pohjasta.

[1] "Reinin vartija"-Saksan kansallislaulu.

Asemalla. Yh? uusia joukkoja. Siell? on naapurikylist?kin kutsutuita sotilaita. Yl?- ja Ala-Krzywdasta, Niedolasta ja Mizerovista. Sit? liikett?, melua ja h?lin??! Asemarakennuksen sein?t ovat julistuksia t?ynn?. Ne puhuvat sodasta "Jumalan ja is?nmaan puolesta". Nostov?ki rient?? puolustamaan vaimojaan, lapsiaan, talojaan ja kotiaan, joita vihollinen uhkaa, ja ranskalaiset ovat eritt?inkin hirmustuneita Pognembiniin, Yl?- ja Ala-Krzywdaan, Niedolaan ja Mizeroviin. Niin ainakin niist? tuntuu, jotka lukevat julistuksia. Yh? uusia joukkoja saapuu asemalle. Odotushuoneitten ilma t?yttyy tupakansavusta, joka peitt?? julistukset. On vaikea h?lin?ss? ymm?rt?? toisen puhetta. V?ke? tulee ja menee, huudetaan ja melutaan. Odotussillalta kuuluu saksalaista komennusta, jonka kiivat sanat tuntuvat lyhyilt?, varmoilta, vastustamattomilta.

Kello l?pp??. Et??lt? kuuluu veturin puuhkuaminen, yh? l?hemp?? ja selvemmin. Sota se on, joka l?hestyy.

Kello soi toisen kerran. V?ristys valtaa kaikki. Er?s vaimo alkaa huutaa: "Tuolla ne tulevat, tuolla ne tulevat..." toinen ??ni lopettaa h?nen ajatuksensa, kuuluen yli kaikkien: "Ranskalaiset tulevat!" Ja hetkeksi valtaa pelko ei ainoastaan naisia, vaan my?skin Sedanin vastaisia sankareita.

Juna pys?htyy asemalle. Kaikista aukoista n?kyy punareunaisia lakkeja ja pukuja. Sotamiehi? on kuin muurahaisia. Tavaravaunuista kuumoittaa tykkien pitk?t, mustat rungot. Pistinmets? kasvaa avonaisista vaunuista. Arvattavasti on sotilaita k?sketty laulamaan, sill? koko junaa ravistuttavat voimakkaat mies-??net. Mahtavuutta ja voimaa uhkuaa tuosta junasta, jonka p??t? on mahdoton n?hd?...

Odotussillalle on ruvettu j?rjest?m??n rekryyttej?. Ken voi, sanoo viel? j??hyv?iset. Bartek viuhtoo nyrkeill??n, kuin myllyn siivill? ja muljottaa silmi??n.

-Hyv?sti Magda!

-Ah-poika parkani!

-Nyt et koskaan en?? n?e minua!

-Ei, en koskaan!

-Ei voi auttaa...

-Pyh? neitsyt suojelkoon sinua!

-Hyv?sti! Ja pid? kodista huolta!

Vaimo lankesi itkien h?nen kaulaansa.

-Jumala sinua varjelkoon.

Nyt tuli viimeinen hetki. Naisten nyyhkytykset, itku ja valitus voittaa hetkeksi kaiken muun. Hyv?sti, hyv?sti! Mutta sotamiehet on jo erotettu j?rjest?m?tt?m?st? joukosta. Ne muodostavat jo jonkunlaisen mustan, kiinte?n joukkion, joka vet?ytyy kokoon neli?ihin ja suunnitelmiin ja alkaa liikkua koneen kaikella levollisuudella ja s??nn?llisyydell?. "Sis??n!" kuului komento. Neli?t ja suunnitelmat katkeavat keskelt?, liestyv?t pitkin? jonoina vaunujen luo ja katoavat sis??n. Kaukana vihelt?? veturi ja ty?nt?? suuria, harmaita savupilvi?. Sitten se s?hisee kuin lohik??rme ja sy?ksee alhaalta h?yryvirtoja. Naisten valitus on korkeimmillaan. Muutamat peitt?v?t esiliinoilla kasvojaan, toiset ojentavat k?si??n vaunujen j?lkeen. Nyyhkytt?v?t ??net kertovat miestens? ja poikainsa nimi?.

-"Hyv?sti Bartek!" huutaa Magda. "N?yt? nyt ett? pid?t puoltasi! Pyh? neitsyt sinua suojelkoon. Hyv?sti! Ah-Jumala armahtakoon!..."

-Ja pid? sin? huolta kodistamme-huutaa Bartek.

Yht'?kki? nyk?hti juna. Vaunut ty?nt?ytyiv?t toisiaan vastaan ja alkoivat liikkua.

-Muista ett? sinulla on vaimo ja lapsi-huusi Magda juostessaan junan j?less?. Hyv?sti Is?n, Pojan ja Pyh?n Hengen nimeen-hyv?sti!

Junan vauhti eneni enenemist??n ja mukanaan se vei Pognembinin, Yl?- ja

Ala-Krzywdan, Niedolan ja Mizerovin sotilaat.

Continue Reading

Other books by Henryk Sienkiewicz

More

You'll also like

The Convict Heiress: Marrying The Billionaire

The Convict Heiress: Marrying The Billionaire

Rollins Laman
4.7

The heavy thud of the release stamp was the only goodbye I got from the warden after five years in federal prison. I stepped out into the blinding sun, expecting the same flash of paparazzi bulbs that had seen me dragged away in handcuffs, but there was only a single black limousine idling on the shoulder of the road. Inside sat my mother and sister, clutching champagne and looking at my frayed coat with pure disgust. They didn't offer a welcome home; instead, they tossed a thick legal document onto the table and told me I was dead to the city. "Gavin and I are getting engaged," my sister Mia sneered, flicking a credit card at me like I was a stray dog. "He doesn't need a convict ex-fiancée hanging around." Even after I saved their lives from an armed kidnapping attempt by ramming the attackers off the road, they rewarded me by leaving me stranded in the dirt. When I finally ran into Gavin, the man who had framed me, he pinned me against a wall and threatened to send me back to a cell if I ever dared to show my face at their wedding. They had stolen my biotech research, ruined my name, and let me rot for half a decade while they lived off my brilliance. They thought they had broken me, leaving me with nothing but an expired chapstick and a few old photos in a plastic bag. What they didn't know was that I had spent those five years becoming "Dr. X," a shadow consultant with five hundred million dollars in crypto and a secret that would bring the city to its knees. I wasn't just a victim anymore; I was a weapon, and I was pregnant with the heir they thought they had erased. I walked into the Melton estate and made an offer to the most powerful man in New York. "I'll save your grandfather's life," I told Horatio Melton, staring him down. "But the price is your last name. I'm taking back what's mine, and I'm starting with the man who thinks he's marrying my sister."

The Fallen Heiress's Debt to the Billionaire

The Fallen Heiress's Debt to the Billionaire

Shen Xiyan
5.0

I was once the princess of the Upper East Side, but now I’m just "debt wrapped in pretty skin." To keep my father alive in a federal penitentiary, I signed a contract I didn't fully understand. I thought it was about restoring my family's name, but producer Barnett Orr treated it like a bill of sale for my soul. Inside his limousine, the air smelled like gasoline and fear. Barnett didn't want a star; he wanted a victim. He bruised my jaw and ripped my vintage silk gown to shreds, laughing because he knew I couldn't fight back without signing my father's death warrant. "Don't forget who owns you, Felicity," he whispered. When he dragged me into Dewitt Knight’s penthouse party, I was a walking disaster. I huddled in Barnett’s oversized jacket, my lip bleeding and my spirit shattered. The elite crowd didn't see a victim; they saw a fallen girl selling herself for a role. A former rival poured red wine over me, and the room erupted in cruel laughter while Barnett told everyone he was just "testing my commitment." I looked up at the balcony, locking eyes with Dewitt Knight. He was a god in a bespoke suit, looking down at me with cold, lethal disgust. He didn't see the bruises or the desperation. He only saw a transaction he found beneath him. "So the rumors are true," he said, his voice cutting through the music. "The Aguilars really will do anything for money now. Even this." I was trapped between a monster who wanted to break me and a man who thought I was trash. No one cared that my father's life depended on my silence. When Barnett cornered me in a guest room later that night, his belt jingling like a death knell, I realized no one was coming to save a girl like me. I fought back with a crystal vase, shattering it against his shoulder, but I was drowning in my own terror. Just as Barnett lunged for my throat, the door was kicked off its hinges. Dewitt stood there, finally seeing the blood on the carpet and the map of purple bruises on my bare back. He chased the monster away, but I didn't feel safe. I locked the guest room door, wedged a chair under the handle, and slept with a silver letter opener pressed against my skin. When I crept into the kitchen at midnight and found him waiting in the shadows, I aimed the blade at his heart. "In this house, no one hurts you," he promised, his voice a low velvet rumble. But in a world where I had already been sold once, I knew that even protection came with a price I couldn't afford to pay.

Chapters
Read Now
Download Book