Leo Tolstoin kertomuksia

Asuipa kerran muuan suutari vaimoineen ja lapsineen hyyryl?isen? talonpojan talossa. Eip? h?nell? ollut omaa kotoa eik? kontua; suutarinty?ll??n vaan el?tti itsens? ja perheens?. Leip? on kallista, mutta ty? halpaa, niin ett? sen, mink? ty?ll??n sai, sen s?ikin suuhunsa. H?nell? vaimoineen oli yhteinen turkki ja sekin oli jo pahanp?iv?iseksi kulunut; jo toista vuotta oli h?n hommassa saada lampaan nahkoja uudeksi turkiksi.

Syksyksi saikin suutarimme v?h?n rahoja kokoon: kolmen ruplan seteli oli akalla arkun pohjalla ja viisi ruplaa ja kaksikymment? kopeekkaa oli lainattu kyl?n talonpojille.

Niinp? er??n? aamuna l?hteekin suutarimme kirkonkyl??n turkin hankintaan. Paitansa p??lle puki akkansa liinaisen, pumpulilla alustetun mekon ja sen ylle verkakauhtanan; kolmiruplaisen pisti taskuunsa, taittoi matkasauvan ja niin l?hti suuruksen j?lkeen. Menness??n arvelee: "miehilt? saan viisi ruplaa, siihen lis?ksi n?m? kolme, sill? saankin turkikset".

Tuli siit? suutari kirkonkyl??n ja poikkesi yhden talonpojan taloon, - eip? ollutkaan kotona, akka lupasi viikolla l?hett?? ?ij?n tuomaan rahoja, mutta nyt ei antanut rahaa; k?vi siit? toisen luo - mies vannoo, ettei ole rahaa; kaksikymment? kopeekkaa oli kaikkiaan rahaa, ne nyt vaan pisti kouraan saappaittensa korjuusta. Silloin suutari arveli ottaa turkikset velaksi. Mutta turkkuripa ei velkaa uskonutkaan.

- Tuo ensin rahat, sanoi h?n; sitten saat valita mieleisesi nahat; kyll? me tied?mme kuinka niit? mekkoja saa hakea.

Niinp? suutari ei saanutkaan asiatansa aikaan; saihan vaan kaksikymment? kopeekkaa saappaitten korjuusta ja samalla otti miehelt? vanhat huovikkaat nahalla p??llystett?v?ksi.

Suutari k?vi alakuloiseksi, joi nuo kaksikymment? kopeekkaa viinassa ja l?hti turkitoinna kotia. Aamulla oli h?nt? hieman palellutkin, mutta nyt, ryyp?tty??n, oli h?nen turkittakin l?mmin. Kulkee siit? tiet??n, toisella k?dell??n kopahuttelee sauvallaan j??tikk?j? ja toisella taas huovikkaillaan hosuu, puhellen itsekseen.

- Onpa minun, sanoo h?n, turkittakin l?mmin. Tuo viinatilkka suolissa oikein luikertelee. Mit?p? min? turkilla teenk??n. N?in sit? menn??n ja huoletkin ovat haihtuneet. Semmoinen mies min? olen! Mit?s min?? El?np? min? turkittakin. En min? ik?n?ni tarvitse sit?. Se vaan on paha - akka sit? kaipaa. Ja onhan se katkeraakin - minun t?ytyy tuolle miehelle tehd? ty?t? ja h?n pit?? minua pilkkanaan. Malta, malta: jollet tuo rahoja, niin min? riist?n lakinkin p??st?s, totta maar riist?nkin. Mit? t?m? t?mm?inen on? Maksaa parikymment? kopekkaa kerrassaan! Mit?s sit? sill? rahalla saa! Ei muuta kuin - juo suuhusi. "Puute on kova", sanoo h?n. Sinulla on puute; eik?s sit? minulla sitten olekkaan puutetta. Sinulla on talo ja karjaa ja kaikkea muuta, mutta mit?s minulla; sinulla on oma leip?, mutta min? olen ostoleiv?ss?; kolme ruplaa viikossa saa leip??n, vaikka mist?. Kun tulen kotiin, on leip?kin lopussa. Taaskin pane puolitoista ruplaa liikkeelle. Niinp? annakkin minulle omani.

Siten saapui suutari tienristeyksess? olevan kuvakappelin luo. Sen takaa kiilt?? jotain valkoista. Suutari t?hyst?? eik? saa selville, mik? se on; h?m?r? oli jo p?iv?n vallannut. Eih?n t?ss? mit??n kive?k??n ennen ole ollut, arvelee itsekseen. Oisiko joku el?in? Ei se silt? ainakaan n?yt?. N?ytt?? silt?, kuin sill? olisi ihmisen p??; mutta kun se on valkoinen. Ja mit?s ihminen siin? seisoisi?

K?vi l?hemm?ksi - jo n?kyy aivan selv??n. Mik? ihme: tosiaankin se on ihminen; kuollut vai el?v? h?n lienee, alasti istuu liikkumatonna, nojaten kappelin sein??n. Suutaria rupesi hirvitt?m??n; arvelee itsekseen: "ovat kai tappaneet ihmisen, riisuneet ja heitt?neet sitten siihen. Jos tuota l?hestyisi, ei siit? sitten v?h?ll? irti p??sisi".

Ja niin suutari meni ohi; kun p??si siit? kappelin taa, niin katosi ihminenkin n?kyvist?. P??sty??n kappaleen matkaa kappelista, h?n katsahti taakseen ja n?kikin silloin, ett? tuo ihminen oli hiukan siirtynyt ulommaksi kappelista, liikahdellen ja kurkistellen ymp?rilleen. Suutari s?ik?hti kahta kauheammin, arvellen mieless??n: "k?ynk?h?n sen luo vai menenk?h?n vaan tieheni. Kun vaan ei k?visi pahoin, jos sit? l?hestyn: kuka sen tiet??, mik? mies se on. Saattaapa se ?kki? karata kurkkuun kiinni ja kuristaa, eik? siit? sitten hyv?ll? irti p??se; ja vaikkei tuo kuristaisikaan, kyll? sen kanssa sittenkin olisi p??sem?tt?miss?. Mit? min? alastoman ihmisen teen? Enh?n saata ainoita vaatteitani p??lt?ni riisua ja sille antaa. Menn??n vaan pois Jumalan nimeen!"

Suutari kiirehti kulkuaan. Kappeli alkoi j??d? j?lkeen; silloin omatunto rupesi h?nt? soimaamaan.

Ja suutari seisahtui maantiell?.

- Mit?s sin? Simeoni teet, lausui h?n nuhdellen itse??n. L?himm?isesi on n??ntym?isill??n ja sin? pelkuri menet tiehesi. Vai oletko jo tullut upporikkaaksi? Pelk??t kai aarteesi ry?stett?v?n? Nyt, Simoseni, et tee kauniisti.

Simo k??ntyi takaisin ja meni tuon ihmisen luo.