Aikakone

inen

ni nauraen minulle vasten kasvoja. Minua h?mm?stytti, ettei h?ness? n?kynyt pelon merkki?k??n. Sitten h?n k??ntyi

isia olentoja. Muuan heist? puhutteli minua. P??h?ni p?lk?hti, kumma kyll?, ett? ??neni oli liian j?re?

utua minun todenper?isyydest?ni. Ei siin? ollut mit??n pelottavaa. Tuossa siev?ss? pikku v?ess? oli todellakin jotain luottamustaher?tt?v?? - suloista vienoutta

n ei viel? ollut liika my?h?ist?, muistin vaaran, jonka t?h?n menness? olin unohtanut. Kurottautuen koneen yli irrotin pienet l

n, parrasta ei ollut j?lke?k??n, ja korvat olivat tavattoman pienet. Suu oli my?skin pieni, huulet helakan punaiset ja ohuenlaiset, ja pieni leuka oli ter?v?. Heill? oli suuret, lempe?t silm?t

ensa, niin min? alotin keskustelun. Viittasin koneeseen ja itseeni. Ep?r?ity?ni sitten hetkisen, miten ilmaista aikaa, viittasin aurinkoon. Yht?kki?

olisivat meit? uskomattoman paljon edell? tiedossa, taidossa, kaikessa. Silloin er?s heist? teki minulle ?kki? kysymyksen, joka osotti h?nen olevan meid?n aikamme viisvuotiaan lapsen henkisell? tasolla, kysyi minulta, olinko tullut auringosta ukkossateen mukana

ntemattomista kukista tehty? kiehkuraa, jonka kietoi kaulaani. T?m? keksint? otettiin vastaan soinnukkain hyv?ksymishuudoin, ja heti kaikki juoksentelivat sinne t?nne kukkia poimimaan ja nauraen viskeliv?t minua ni

ka oli n?ytt?nyt tarkastelevan minua koko ajan hymyillen h?mm?stykselleni, suurta, harmaata, hakatusta kivest? tehty? rakennusta kohti. Menness?ni he

p?ittens? yli n?kem?st?ni maailmasta sain sen yleisvaikutuksen, ett? se n?ytti kauniiden pensasten ja kukkien peitt?m?lt? aukiolta, kauvan hoitamatta olleelta, mutta silti rikkaruohoista vapaalta puutarhalta. N?in joukottain oudonn?k?isi? valkeita kukkia, joi

kovin tarkoin, mutta olin sent??n huomaavinani vanhoja foiniikkialais

19:nnen vuosisadan aikuisessa puvussani sangen eriskummaisen n?k?isen?, kukkasin koristettuna ja vaaleiden vaipp

?leist? jotain hyvin kovaa, valkoista metallia, ei levyist? tai liuskoista, vaan oikeista m?hk?leist?, ja se oli siin? m??rin kulunut - arveluni mukaan menneiden sukupolvien edestakaisin astunnasta - ett? siin? oli syvi? uurteita useimmin tallattua uraa osottamassa.

attoman siev?sti he alkoivat k?sin sy?d? hedelmi? viskellen kuoret ja kannat p?ytien sivuilla sijaitseviin py?reihin aukk

ksu p?ly. Silmiini pisti sekin, ett? viereisen marmorip?yd?n kulma oli murtunut. Siit? huolimatta oli yleisvaikutus komea ja maalauksellinen. Salissa aterioi parisen sataa ihmist?, ja useimmat nii

Per?st?p?in huomasin, ett? hevoset, nautael?imet, lampaat ja koirat olivat kalasisiliskon tavoin h?vinneet sukupuuttoon. Mutta hedelm?t olivat sangen vieh?tt?vi?, varsinkin er?s, jolla oli jauhokas sisus kolmilaitaisessa kuores

uokahaluani, p??tin vakavasti yritt?? oppia n?iden uusien l?him?isteni kielt?. Se olikin selv?sti l?hin teht?v?ni. H

pikku olio n?ytti k?sitt?v?n tarkotukseni ja toisti er??n nimen. Heid?n piti jutella ja selitell? asioitansa hyvin laajasti toisillensa, ja minun

in perille. Mutta se oli hidasta ty?t?, ja pikku v?ki pian v?syi ja halusi p??st? vapaaksi minun kyselyilt?ni. V?ltt?m?tt?myyden pakosta p??tin silloin sallia heid?n jakaa opetuksiansa