Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista

?n k

a per?ss??n vet?en. Usein semmoisilla kelkkamiehill? oli koko perhe mukana: is?, ?iti ja lapsiliuta lis?n?. Nuorempia is? ja ?iti heti kelkassa ryysyihin k??rittyin? ja vanhimmat tallustelivat j?ljess?. Ei h

aan paikkakuntia. Kuitenkaan ei voi v?itt??, ett? t??ll? oli yht? huonosti asiat kuin muuallakin. Entiset v?hemm?t katovuodet eiv?t olleet t??ll? meren niemess? niin tuntuvat kuin muissa paikkakunnissa; eip? niist? kaikesti tietty niin mit??n. T?ll? paikkakunnalla ol

n suurin joukoin kotipaikoilleen. Armeliaammat ihmiset kokivat kuitenkin nyk?ist? heille mit? milt?kin ulottui, ruokaa ja jotakin vaaterepaletta alastomampain suoj

?neet. Toisia tuli, toisia meni ja kaikilla heill? oli yksi ja sama asia, nimitt?in: pyyt?minen y?sijaa,

oli. Sattui olemaan taasenkin lumipyry. Vaivaloisesti ja hitaasti vet?? ponnisteli laiha ja kalpea nainen, horjuen, per?ss??n rekikelkkaa; kelkassa n

avaitsi minut. H?n ei sanonut mit??n, ei hyv?? p?iv??k??n, loi v

le k?yhi? useampi henk

tulleet huoneesen; sent?hden menin akkunasta katsomaan, miten

est? ja kaksi isompaa lasta tulivat omin neuvoinsa j?ljess?. Noilla isoimmilla lapsilla oli niin isot ja p

, eritt?inkin minuun ja vaimooni. Siihen he lumisina seisattu

iden lasten p??lt? pois vaateriepuja,

tin, alkoivat he hitaasti solua peremm?ksi. N?in selv?sti, ett? vaimon silmiss? kiilsi kyynel ja ett? h?nen r

juuri keitt?nyt omalle perheelle puoliseksi lihavelli? ja jakanut sen kuppeihin. Kun h?n huomasi tuon heikon perheen kurjan tilan, otti h?n kuukin kupista v?h?sen pois ja sai niin ko

in uupuneilta; lienettek? mihin aikaan sa

tkuun. Se oli niin hillim?t?nt? ja syd?mest? l?htev??, ett? oikein selk?piit? lui

li? - Sy?k?? nyt, kun velli on viel? l?mmint?", k

??t? olisi tullutkaan ja hyv

usta, mutta kauvan se viel? j?lkimainink

? voivat ruveta sy?m??n ja kerran ver

kyselem??n, mik? oli syyn? tuohon ankaraan mielenliikutukseen. Vasta sitten

niin kauvan syd?men pohjasta itkitte?" kysyi va

paljon haukuttiin",

kuttiin?" kysyi

ss?, isossa taloss

n te itkitte?"

??n. Koko ruumiini t?risi ja vapisi niinkuin haavan lehti ja viimeinenkin voiman hitunen tuntui

ukkumisen olleen itkuunne

l? niell?. Mutta sitten kuin laititte viel? niin avullisen ateriankin ja kehoititte yst?v?llisesti sy?m??n, en jaksanut en??n itse?ni pid?tt??. Semmoinen ristiriitainen tunne kuohui mieless?ni, etten osaa sit? sanoa: kovuus, haukkuminen ja yl?nkatse sek? syd?

est??" kysyi va

lut muuta neuvoa, kun l?hte? kelkka per?ss? lastensa kanssa mierolle. Kova teht?v? oli se, mutta muuta neuvoa ei ollut. Jospa mieheni olisi el?nyt ja tavalliset ajat olleet, olisimme jote

ukkuivat tuolla talo

ruokansa edest? tekisi. Kyll? min? ty?t? olen tehnyt ja tekisin nytkin viel?, kun vaan olisi ty?t? ja voimia, mutta niit? ei ole kumpiakaan, t?ytyy vaan turvata mieroon, niin katkerata kuin se viel? onkin, sill? en voi n?hd? lapseni n?lk??n kuolevan. - Sitten he sa

m??r? lainassa. Monivuotista viljaa oli aitat t?ynn? ja lukuisa, hyv?sti ruokittu karja antoi yl?n m??rin karjan-antimia.

e haukkumisensa p??lle

eralta se tuntui; oli niinkuin olisin vastaanottanut kiro

ariini ja samassa tuokiossa kirjoitin seuraavan runop?

yh? k?y

nssa n??n

e rik

?lt? a

ansa sa

a tai

yll? av

ll? h?n s

? pa

yh?n silm

h?n se n

ara

inh?n se

nel silt

kiito

neet o

est? tu

- mur

yh? kul

a sulke

e k?y

?lle pal

l? h?n se

a v?h

lloin vuo

eita ka

val

leet huo

len murt

i kii