Sota ja rauha IV

Sota ja rauha IV

Leo Tolstoy

5.0
Comment(s)
1
View
87
Chapters

Sota ja rauha IV by Leo Tolstoy

Chapter 1 No.1

Pietarin korkeimmissa piireiss? k?vi t?h?n aikaan monimutkainen taistelu Rumjantsevin, ranskalaisten, Maria Feodorovnan, tsesarevitshin ja muidenkin puolueiden v?lill? kiivaimmin kuin koskaan ennen ja tavallisuuden mukaan kaikui t?ss? taistelussa ylinn? hovikuhnurien hurina. Mutta Pietarin levollinen ja ylellinen el?m?, jota huolestuttivat ainoastaan el?m?n n?k?h?iri?t ja harhakuvat, kulki entist? menoaan. Kun el?m? kulki t?t? menoaan, t?ytyi ponnistelemalla ponnistella voidakseen tuntea ja k?sitt?? sit? vaaraa ja tukalaa asemaa, jossa Ven?j?n kansa nyt oli.

Entisekseen kyl?iltiin, entisekseen pidettiin tanssiaisia, ranskalainen teatteri oli ennallaan, entiset olivat hovien harrastukset ja ennallaan virkamiesten pyyteet ja juonet. Ainoastaan kaikista korkeimmista piireist? koetettiin huomauttaa muille nykyisen aseman vaikeutta. Hienosittain kerrottiin, kuinka vastakkaisesti menetteli kumpikin keisarinna n?in raskaiden olojen vallitessa. Keisarinna Maria Peodorovna, joka oli huolissaan h?nen alaistensa armeliaisuus- ja kasvatuslaitosten hyvinvoinnista, k?ski muuttamaan kaikki instituutit Kasaniin ja n?iden laitosten kaikki esineet olivat jo laitetut valmiiksi l?hett?mist? varten. Keisarinna Elisabet suvaitsi taas vastata h?nelle ominaisen ven?l?isen is?nmaanrakkauden tunteen el?hytt?m?n? kysymykseen, mit? m??r?yksi? h?n suvaitsisi antaa, ettei h?n voi hallituslaitoksiin n?hden antaa mink??nlaisia m??r?yksi?, koska se on hallitsijan asia. Siit? taas, mik? suorastaan riippui h?nest? itsest??n, h?n suvaitsi sanoa vain sen verran, ett? h?n matkustaa Pietarista viimeisen?.

Elokuun 26 p:n?, samana p?iv?n?, jolloin oli Borodinon taistelu, pidettiin Anna Pavlovnalla iltama, jonka loistokohtana oli oleva piispan kirjeen lukeminen, joka kirje oli kirjotettu silloin, kun hallitsijalle l?hetettiin pyh?n Sergein kuva. T?t? kirjett? pidettiin is?nmaallisen hengellisen kaunopuheisuuden n?ytteen?. Sen oli lukeva itse ruhtinas Vasili, joka oli tunnettu lukutaidostaan. (H?nh?n luki keisarinnan luona.) Lukutaitona pidettiin sit?, ett? osasi kovalla, laulavalla ??nell?, vuoroin vihlovan haikeasti ujeltaen, vuoroin hennosti valittaen juoksuttaa sanoja virtanaan v?h??k??n v?litt?m?tt? niiden merkityksest?, niin ett? v?leens? osui ujellus, v?leens? taas valitus aivan sattumalta milloin millekin sanalle. T?ll? lukemisella samoin kuin yleens? kaikilla Anna Pavlovnan iltamilla oli valtiollinen merkitys. Iltamaan piti tulla muutamia korkea-arvoisia henkil?j?, joita oli h?v?ist?v? heid?n k?yntins? t?hden ranskalaisessa teatterissa, vaan toiselta puolen oli heiss? her?tett?v? vireille is?nmaallinen mieliala. V?ke? oli jo saapunut melkoisen kosolta, mutta kun Anna Pavlovna ei viel? n?hnyt salissa kaikkia niit?, joita tarvittiin, ei h?n viel? ryhtynyt luettamaan kirjett?, vaan kuletti keskustelua yleisiss? asioissa.

P?iv?n uutisena Pietarissa oli t?n??n kreivit?r Besuhovan sairaus. Kreivit?r oli muutamia p?ivi? takaperin ?kki? sairastunut, ei ollut voinut k?yd? muutamissa kokouksissa, joiden kaunistus h?n oli ja h?n kuului kielt?ytyneen ottamasta ket??n vastaan sek? oli niiden kuuluisien pietarilaisten l??k?rien asemasta, jotka tavallisesti olivat h?nt? hoitaneet, antautunut jonkun italialaisen l??k?rin hoidettavaksi, joka koetti parantaa h?nt? jollain uudella ja oudolla tavalla.

Kaikki tiesiv?t varsin hyvin, ett? hurmaavan kreivitt?ren sairaus johtui sopimattomuudesta menn? naimisiin yht'aikaa kahden miehen kanssa ja ett? italialaisen hoito tarkotti tuon sopimattomuuden poistamista, mutta Anna Pavlovnan l?sn?ollessa ei kukaan uskaltanut edes ajatellakaan t?t?, vaan n?ytti silt?, niin kuin ei kukaan olisi tiennyt asiasta mit??n.

- On dit que la pauvre comtesse est très mal. Le médecin dit que c'est l'angine pectorale.

- L'Angine! Oh, c'est une maladie terrible!

- On dit que les rivaux se sont reconciliés grace à l'angine...[1]

Sanaa angine toistettiin hyvin mielell??n.

- Le vieuz comte est touchant à ce qu'on dit. Il a pleuré comme un enfant, quand le médecin lui a dit que le cas était dangerex.

- Oh, ce serait une perte terrible. C'est une femme ravissante.

- Vous parlez de la pauvre comtesse, - sanoi Anna Pavlovnna tullen l?hemm?ksi. - J'ai envoyé savoir de ses nouvelles. On m'a dit qu'elle allait un peu mieux. Oh, sans doute, c'est la plus charmante femme du monde, - sanoi Anna Pavlovna hymyillen omalle innostukselleen. - Nous appartenons à des camps différents, mais cela ne m'empêche pas de l'estimer, comme elle le mérite. Elle est bien malheureuse,[2] - lis?si Anna Pavlovna.

Er?s varomaton nuori herra, joka luuli, ett? Anna Pavlovna n?ill? sanoillaan kohotti hieman kreivitt?ren sairauden salaisuutta verhoavaa esirippua, lausui ihmettelyns? siit?, ettei oltu kutsuttu tunnettuja l??k?rej?, vaan kreivit?rt? hoiti puoskari, joka voi antaa vaarallisia l??kkeit?.

- Vos informations peuvent être meilleures que les miennes, - sanoa tokasi Anna Pavlovna yht'?kki? k?rkev?sti kokemattomalle nuorukaiselle. - - Mais je sais de bonne source quece médecin est un homme, très savant et très habile. C'est le médecin intime de la reine d'Espagne.[3]

Masennettuaan t?ten nuorukaisen k??ntyi Anna Pavlovna Bilibiniin, joka er??ss? toisessa ryhm?ss? otsa rypyss?, mutta n?ht?v?sti aikoen suoristaa rypyt kertoakseen er??n t?rke?n asian, puhui it?valtalaisista.

- Je trouve que c'est charmant.[4] - puhui h?n er??st? diplomaattisesta asiapaperista, jonka mukana oli Wieniin l?hetetty ne it?valtalaiset sotaliput, jotka oli vallannut Wittgenstein, le hèros de Pétropol[5] (joksi h?nt? sanottiin Pietarissa).

- Kuinka, kuinka se oli? - kysyi Anna Pavlovna Bilibinilt? saaden syntym??n hiljaisuuden tuon t?rke?n asian kuulemiseksi, jonka h?n jo tiesi.

Ja Bilibin toisti seuraavat sanat diplomaattisesta kirjeest?, jonka h?n oli sepitt?nyt:

- L'Empereur renvoie les drapeaux autrichiens, - sanoi Bilibin, - drapeaux amis et égarés qu'il a trouves hors de la route,[6] - lopetti Bilibin laskien otsansa rypyist?.

- Charmant, charmant![7] - virkkoi ruhtinas Vasili.

- C'est la route de Varsovie peut-être,[8] - lis?si ruhtinas Hippolyt yht'?kki? kovalla ??nell?.

Kaikki katsahtivat h?neen k?sitt?m?tt?, mit? h?n oli sanoillaan tarkottanut. Ruhtinas Hippolyt my?skin silm?ili ymp?rilleen eloisin ihmetyksen katsein. H?nk??n samoin kuin muut ei k?sitt?nyt, mit? h?nen sanomansa sanat tarkottivat. Diplomaattisen virka-uransa aikana h?n oli huomannut monesti, ett? t?ll? tavoin ?kkiarvaamatta lausutut sanat olivat tuntuneet ter?v?lt? sukkeluudelta ja h?n sanoi nyt nuo ensim?isin? kielelle tulleet sanat ilman muuta kaiken varalta. "Saattaa olla, ett? ne tekev?t hyv?n vaikutuksen", ajatteli h?n, "vaan jos eiv?t tee, osaavat he kyll? auttaa asian". Ja juuri silloin, kun painostava ??nett?myys oli parhaiksi p??ssyt syntym??n, saapuikin se liian v?h?n is?nmaataan rakastava henkil?, jota Anna Pavlovna oli odottanut k??nnytt?mist? varten. Anna Pavlovna pyysi hymyillen ja sormeaan herist?en Hippolytille ruhtinas Vasilia p?yd?n ??reen, ojensi t?lle kaksi kyntteli? ja k?sikirjotuksen ja pyysi alkamaan. Kaikki vaipui ??nett?myyteen.

- "Kaikkeinarmollisin Keisari!" - alkoi ruhtinas Vasili juhlallisen ankarasti ja loi katseen yleis??n ik??n kuin kysyen, oliko kell??n mit??n sit? vastaan. Mutta kukaan ei virkkanut mit??n. - "Ikimuistoinen Moskovan p??kaupunki, Uusi Jerusalem, ottaa vastaan oman Kristuksensa", - singahutti h?n yht'?kki? voimakkaasti sanan oman, - "niin kuin ?iti, joka sulkee syliins? rakastetut poikansa ja n?hdess??n halki syntyv?n pime?n sinun valtakuntasi kirkkaan loisteen se laulaa riemuiten; Hosianna, siunattu olkoon h?n, joka tulee!"

N?m? viimeiset sanat veti ruhtinas Vasili surkealla ??nell?.

Bilibin tarkasteli huolellisesti kynsi??n ja monet n?yttiv?t arkailevan ja aivan kuin kysyv?n, mit? pahaa he olivat tehneet. Anna Pavlovna lausui jo supattamalla edelleen, kuten vanha mummo, joka h?pisee rippirukousta: "Levitt?k??n julkea ja r?yhke? Goliat..." - supatti h?n.

Ruhtinas Vasili jatkoi:

"Levitt?k??n julkea ja r?yhke? Goliat Ranskanmaan ??rilt? Ven?j?n rajoille kuolemankauhujaan; n?yr? usko, tuo Ven?j?n Davidin linko, musertaa ?kkin?isesti h?nen verenhimoisen korskeutensa p??n. T?m? pyh?n Sergein kuva, h?nen, jonka harrastukset muinoin is?nmaan hyv?? tarkottivat, annetaan Teid?n Keisarilliselle Majesteetillenne. Valitan kipe?t? suruani, ett? heikkenev?t voimani eiv?t salli minun p??st? nauttimaan Teid?n rakkaiden kasvojenne n?kemisest?. Hartaat rukoukseni kohti korkeuksia kohotan, jotta Kaikkivaltias ylent?isi vanhurskaiden joukon ja armossansa t?ytt?isi Teid?n Majesteettinne aivoitukset."

- Quelle force. Quel style![9] - kuului kehumista lukijalle ja sepitt?j?lle.

Anna Pavlovnan vieraat innostuivat t?st? puheesta niin, ett? he puhelivat viel? kauan aikaa is?nmaan kohtalosta ja lausuivat kuka minkinlaisia mielipiteit? taistelusta, jonka n?in? p?ivin? olisi pit?nyt tapahtua.

- Vous verrez,[10] - sanoi Anna Pavlovna, - ett? huomenna, hallitsijan syntym?p?iv?n?, me saamme tiedon. Min? olen hyv? aavistamaan.

* * *

Continue Reading

Other books by Leo Tolstoy

More

You'll also like

Rebirth And Revenge: The Real Heiress Is Back!

Rebirth And Revenge: The Real Heiress Is Back!

R. Ink writer
4.7

Elisa watched as the most important people in her life showered the evil imposter-The fake heiress, with love. Elisa, the lost daughter of one of the most wealthiest family was found 18 years later and was brought back to her rightful home. However, someone had already taken her place. A fake heiress, the pampered little princess. Her coy acting and innocent façade made Elisa's real mother love her more than Elisa, her real daughter. That made Elisa, though, the true daughter end up as an adopted child. "Elisa, could you try not to appear in front of her too much as it could trigger her insecurities." Her parents had told her because of the fake heiress. "Elisa, You've taken everything away from her. Why can't you give her a little more?" Her fiancé had ordered her. Because of an unfortunate accident plotted by Isabelle-The fake heiress, Elisa was sent to prison and her family cut ties with her without a second thought. Four years, after much torture which led to her being crippled and blind on one eye, she was released, but got hit by a truck. While laying on the pool of her blood, she wanted to question, Why? Why had they all treated her so cruelly, while they love Isabelle unconditionally? She badly wanted to rip off Isabelle's mask of innocence, to reveal the fake, manipulative woman beneath. She was full of hatred. But after her death, she woke up back to when she was 18 years like all that happened were all nightmare. She was elated. She was reborn to re-live all that had happened in her last life, but now, her mission was to reveal mask beneath that woman and make everyone that made her suffer in her past life pay. It was her time for revenge! And definitely, she won't mess this up!

When Love Turns to Ash

When Love Turns to Ash

Gavin
4.5

My world revolved around Jax Harding, my older brother's captivating rockstar friend. From sixteen, I adored him; at eighteen, I clung to his casual promise: "When you're 22, maybe I'll settle down." That offhand comment became my life's beacon, guiding every choice, meticulously planning my twenty-second birthday as our destiny. But on that pivotal day in a Lower East Side bar, clutching my gift, my dream exploded. I overheard Jax' s cold voice: "Can't believe Savvy's showing up. She' s still hung up on that stupid thing I said." Then the crushing plot: "We' re gonna tell Savvy I' m engaged to Chloe, maybe even hint she' s pregnant. That should scare her off." My gift, my future, slipped from my numb fingers. I fled into the cold New York rain, devastated by betrayal. Later, Jax introduced Chloe as his "fiancée" while his bandmates mocked my "adorable crush"-he did nothing. As an art installation fell, he saved Chloe, abandoning me to severe injury. In the hospital, he came for "damage control," then shockingly shoved me into a fountain, leaving me to bleed, calling me a "jealous psycho." How could the man I loved, who once saved me, become this cruel and publicly humiliate me? Why was my devotion seen as an annoyance to be brutally extinguished with lies and assault? Was I just a problem, my loyalty met with hatred? I would not be his victim. Injured and betrayed, I made an unshakeable vow: I was done. I blocked his number and everyone connected to him, severing ties. This was not an escape; this was my rebirth. Florence awaited, a new life on my terms, unburdened by broken promises.

Chapters
Read Now
Download Book