Aikakone

saap

T?h?n asti olin pit?nyt estein?ni vain pikku v?en lapsellista yksinkertaisuutta ja joitakin tuntemattomia voimia, joista minun oli saatava selko voidakseni ne voittaa. Mutta nuo inhottavat morlokit olivat aivan uusi elementti - jonkinlain

t?mill? huomautuksillaan pimeist? ?ist?. Eip? nyt ollut kovinkaan vaikeata arvata, mit? nuo tulevat pime?t y?t merkitsiv?t. Oli alak

maa ihmislajia soljuivat aivan uutta suhdetta kohti, olivat sen ehk? jo saavuttaneetkin. Eloit olivat kauneusharrastuksessaan vaipuneet pelkk??n tyhj?np?iv?isyyteen. ??nett?m?st? suostumuksesta he yh? omistivat maanpinnan, koskapa morlokeille, jotka olivat asuneet maan alla lukemattomien sukupolvien ajan, oli lopuksi p?iv?npaisteinen maanpinta k?ynyt siet?m?tt?

esta el?m?st?. Ja nyt tuo veli oli tulossa takaisin muuttuneena! Jo olivat eloit alkaneet opetella uudelleen er?st? vanhaa l?ksy?: he rupesivat taas tutustumaan pelkoon. Ja yht?kki? vilahti mieleeni muisto alamaailmassa n?kem?st?ni lihasta. Omituista, miten se v?i

ut kauhunsa. Min? kyll? puolustautuisin. Enemp?? vitkastelematta p??tin hankkia itselleni aseita ja turvapaikan, miss? nukkua. T?llainen pakopaikka turvanani voisin kyll? katsoa t?t? outoa maailmaa silmiin sill? luottamuksella, mink? olin kadottanut

n porsliinipalatsin korkeat pikku tornit ja kiillotetut, v?lkkyv?t sein?t. Illalla nostin Weenan lapsen lailla olalleni ja aloin kiipeill? m?ki? yl?s lounasta kohden. Olin arvioinut matkan seitsem?ksi tai kahdeksaksi peninkulmaksi, mutta sit? olikin varmaan l?hemm? kahdeksantoista. Olin n?hnyt paikan ens

?ll?in poiketen tien vierille kukkasia poimimaan, joita sitten tunki taskuihini. N?m? olivat aina ihmetytt?neet Weenaa, mutta lopuksi h?n oli p??tellyt n

elle p?yd?lle kaksi kuihtunutta, hyvin suurten valkoisten

ja halusi takaisin harmaaseen kivirakennukseen. Mutta min? osotin sormellani h?nelle vihre?n porsliinipalatsin et?

emasijoilla n?kyi muutamia vaakasuoria viiruja. No niin, t?n? iltana odotus sai minut v?risem??n pelosta. Tuossa tyyness? tummuudessa tuntuivat aistini luonnottomasti tarkistuneilta. Kuvittelin voivani tuntea jalkaini alla olevan maan onttouden

?lkeen syttyi taivaalle. Maa himmeni ja puut tummenivat. Weenan valtasi taas pelko ja uupumus. Otin h?net syliini rupatellen h?nelle j

. Kahlasin joen poikki ja nousin laakson vastaista rinnett? yl?s sivuuttaen monia y?majoja ja

lokeista, mutta y? oli vasta alullaan, ja pim

yin ep?r?iden. En voinut n?hd? sille ??ri? oikealla enk? vasemmalla. V?symyst? tuntien - varsi

?n oksasokkelon alle ei t?htien valo ulottuisi. Ellei siell? v?ijyisik??n mik??n muu vaara - jota en huolinut tarkemmin ajatella - olisi siell? puunjuuria, joihin

iiden tuikinta toi mielelleni jonkinlaisen suloisen lohdun tunteen. Kaikki entiset t?htisikerm?t olivat kuitenkin taivaalta kadonneet: tuo hitaasti vaikuttava voima, jota ei sadan miespolven aikana huomaa, oli kauvan sitten j?rjest?nyt ne uudelleen outoihin ryhmiin. Mutta linnunrata n?ytti minusta yh? viel? sam

n vieriess?, joiden halki olin kulkenut. Ja n?iden harvojen mullistusten aikana oli kaikki toiminta, kaikki perim?tiedot, monimutkaiset j?rjest?t, kansat, kielet, kirjallisuudet, pyrkimykset, jopa itse muistokin ihmisest? sellaisena joksi min? h?net tunsin kuin pois pyyhk?isty. Sijalla n?in n?m? hauraat olennot, jotka olivat unohtaneet korkean syntyper?ns? ja nuo valkoiset oliot, joita al

essa muuttui it?inen taivas vaalahtavaksi, kuin olisi se heijastanut v?rit?nt? valkeata, ja vanha kuu nousi ohuena ja ter?v?n? ja valkoisena. Sen j?liss? saapui p?iv?nkoitto, alussa kalpeana, mutta muuttuen sitten vaaleanpunaiseksi ja l?mp?isen v?riseksi. En ollut n?hnyt koko y?n? ainoatakaan

a viel? kerran muistui mieleeni monesti mainitsemani liha. Olin nyt varma sen laadusta, ja syd?meni pohjasta s??lin tuota viimeist?, ihmiskunnan valtavasta vuosta haaraantunutta pient? puroa. Ilmeisesti oli morlokeilta kauvan sitten inhimillisen rappeutumisen alkaessa ruvennut puuttumaan ruoka. He olivat ehk? el?nee

tten el?neet ihmissy?j?esi-is?mme. Ja j?rki, joka olisi t?llaisen asiaintilan tehnyt tuskalliseksi, oli kadonnut. Miksi siis huolestuttaa itse?n

gaistukseksi. Ihmist? oli huvittanut el?? mukavuudessa ja hauskuudessa veljens? ty?n kustannuksella; h?n oli ottanut tarpeen tunnussanakseen ja puolustuksek

livat he kuitenkin siin? m??rin s?ilytt?neet ihmismuodon, ett? vaativat my?t?tu

ulivehkeit?, jotta soihtu aina olisi saatavissa, sill? tiesin, ettei mik??n vaikuttaisi tehokkaammin morlokkeihin. Edelleen etsin asetta, mill? murtaa auki valkoisen sfinksin alla olevat pronssiovet. Jonkinlainen muurinmurrin py?ri mieless?ni. Olin vakuutettu siit?, et

uljin edelleen sit? rakennusta kohden, jonk