Papin rouva

Viheri?isten peltojensa keskess? punoitti pieni pappila j?rven rannalla pitk?n lahden pohjukassa. Ilta-auringon valaistessa n?kyiv?t sen valkoiset ikkunanpielet kauas suurelle sel?lle, jossa kulki iso valtav?yl? etel?st? pohjoiseen. S??nn?llisesti kulkivat siit? ohitse suuret matkustajalaivat yl?s ja alas, mutta l?himp??n kaupunkiin oli p?iv?n matka. Kun pit?j?n laivasilta oli l?hell? kirkonkyl?? toisella puolella pitk?n niemen, eiv?t laivat t?nne koskaan poikenneet.

Jos joskus oli joku menev? tai tiettiin olevan varma tuleva, niin noudettiin tai vietiin se venheell?, jolla soudettiin v?yl?lle. Pappilan lahti j?i sent?hden syrj??n suuren maailman valtatielt? ja sen ihmisvirralta. Ainoastaan joku harva hajamielinen matkustaja saattoi silloin t?ll?in sattumalta ojentaa t?nne kiikarinsa ja kys?ist? per?npit?j?lt?, kantta pitkin k?velless??n:-?Mik? on tuo punainen talo tuolla kaukana'?-?Se kuuluu olevan t?m?n pit?j?n kappalaisen virkatalo.? Jos h?n oli el?m??ns? uupunut ja surumielinen, voi h?nelle ehk? tulla ohimenev? ajatus:-?Se n?ytt?? niin rauhalliselta tuo paikka ... siell? olisi ehk? onnellista asua.?

Ja jos sit? j?rvelt? p?in lahden pohjaan soutaen l?heni, niin n?ytti siin? pysyv?nkin tuo ensi silm?yksen vaikutus.

Suuren sel?n jyrk?t ja synk?t rannat, jotka kasvoivat vain kanervaa ja pient? pet?jikk??, muuttuivat t??ll? lempeiksi luhtaniityiksi, jotka tuolla t??ll? synnyttiv?t py?reit? pajupensaita ja joita reunustivat pehmoiset koivu- ja haapalehdot. Taampana kohoava kivikkom?ki, jonka harja kasvoi l?pikuultavaa mets??, pisti paikoitellen juurensa niittyjen alaitse ja ilmaantui veden rajassa avop??ksi kallioksi tai valkoiseksi hiekkarannaksi, jonka edustalla silloin nuokkui harva ruohikko jyrkk?yksen rintaan.

Pappilan ranta oli pienoisen niemen kainalossa. Siin? oli saunarakennus kallioisella perustuksella, alempana uimahuone ja venhevalkama ja hiukan ulompana niemen k?rjess? vanha nuottakota. Saunan sein?m?ll? oli rivi verkkokeppej? ja uimahuoneen vieress? kolme venhett?, joista yksi valkoisensiniseksi maalattu hohti rannasta kauas ohi soutavan silm??n.

Rannasta vei ruispellon halki polku itse pappilaan, joka siell? v?h?n ylemp?n? tuuheiden, korkeiden koivujensa keskess? paistoi kuin mansikka m?tt??st??n.

Koko tuossa maisemassa oli jotain omituisen pehmoista ja vienoa, joka tuntui tuoksahtavan esiin jokaisesta sen pienimm?st?kin poimusta. Tuo pienoiskokoinen uimahuone valkoisine hiekkaan laskeutuvine portaineen, vaaleansininen venhe, joka kaarevan sulavana lep?si omilla siloisilla teloillaan, ruispelto polkuineen, vatukko aidan varrella, tuo kukkaspuutarha pellon ja rakennuksen v?lill? ja etup??ss? itse rakennus-se oli kuin hienon naisk?den muodostelemaa.

Mutta samalla l?hti siit? kuin aavistus jostain selitt?m?tt?m?st? surumielisyydest?. Hiljaisena, tyynen? ja v?h?n viile?n? iltana tuntui silt?, kuin olisi sen asukkaan pit?nyt istua k?si posken varassa, p?? alakuloisesti kallellaan, mieless? joku salainen, sanaton kaiho. Laineen loiskina se ehk? toi t?m?n tunnelman, ehk? my?skin haavanlehden lepatus tai p?iv?n heijastus ikkunoihin, joiden takana ei n?kynyt liikett? eik? kuulunut lapsilauman iloista mellakkaa; eik? sit? kuulunut pihamaalla, ei pientarilla eik? rantahiekalla. Ainoastaan silloin t?ll?in avautui joku ovi, narahti puutarhan portti, ammahti lehm? tai yn?hti vasikka, kuului soutua j?rvell? tai askeleita puutarhan hiekassa. Sill? v?lin saattoi olla niin ??net?nt?, niin liikkumatonta ja kuollutta, ett? arka sorsa uskalsi uittaa poikueensa venerantaan ja k?ki lent?? kukkumaan puutarhan aidan seip??seen.

Talon nimi oli Tyynel?.

* * * * *

Oli iltap?iv? keskikes?ll?, alkupuolella hein?kuuta.

Muutamia p?ivi? sitten oli pastori Aarnio saanut kirjeen vanhalta ylioppilastoveriltaan Olavi Kalmilta, joka oli ilmoittanut saapuvansa laivalla t?n??n ja tulevansa h?nen luokseen kes??ns? viett?m??n. Sen johdosta oli h?n l?htenyt venheell? laivaa vastuuseen.

Elli, h?nen vaimonsa, oli j??nyt kotiin j?rjest?m??n taloa siihen kuntoon, kuin harvinaisen vieraan saapuminen vaati.

Koko p?iv?n oli h?n puuhannut siin? toimessaan, puhdistellut huonekaluja, j?rjestellyt kirjoja salin p?yd?ll?, muutellut hiukan kuvia albumissaan, laitellut uutimia uusiin poimuihin, pyyhkinyt tomun kukkain lehdilt? ja asettanut verest? vihre?? vaaseihin. Sitten oli h?n siistinyt oman pukunsa, viiv?ht?nyt hetken aikaa peilin edess? ja katsellut siin? kasvojaan ja vartaloaan.

Pitk??n aikaan ei h?n ollut sit? tehnyt. Siit? oli kauan, kun h?nell? siit? oli ollut mit??n hauskuutta. Ja hiukan uteliaasti h?n nyt silm?ili v?h?n vaaleata muotoaan ja solakkaa, viel? neitseellisen j?ntev?? vartaloaan. Moneen vuoteen ei h?n ollut muistanut sit?, mit? h?nest? joskus oli sanottu, ett? h?n oli miellytt?v?, melkein kauniskin. Ket? varten? Miksi hyv?ksi? Miehens? vuoksi ei h?n muistanut itse??n h?ihins?k??n koristelleensa. Muut ne olivat sen tehneet. Siit? oli muuten viisi vuotta, viisi pitk?? vuotta.

Ja nyt h?n yht'?kki? oli taittanut kukan ja kiinnitt?nyt sen rintaansa. Ja per?ytyen peilin luota muutti h?n sit? pari kertaa, ennenkuin se h?nen mielest??n oikein tuli paikalleen.

T?m?np?iv?inen puuha oli tuntunut h?nest? hauskalta. Tavallisesti ei se h?nt? huvittanut, h?n teki sen virallisesti ja koneellisesti. Teki vain kaikkein v?ltt?m?tt?mimm?n.

Mutta nyt h?n meni puutarhaan ja ker?si siell? kukkaskimpun. Ruohoja ja kukkia valikoidessaan tuli h?n selville sen aatteesta. Vaatimaton ja yksinkertainen sen tulisi olla, niin ettei sit? ensi silm?yksell? huomattaisi. Mutta hieno v?rilt??n niinkuin mets?kukka, johon kun sattuu silm?, se sit? kauan tutkii. Hitaasti ja huolellisesti kokosi h?n siihen enimm?kseen heini? ja taittoi sitten ruispellosta aidan ylitse heilim?iv?n t?hk?n. H?n tarvitsi siihen sinist? ja oli jo ottamassa lemmenkukkaa, mutta hylk?si sen ja sijoitti ruiskukan sen sijalle. Mutta mist? saisi h?n siihen tuoksun? H?n otti muutamia reseedoja ja pisti ne heinien v?liin piiloon.

Saatuaan kukat mielens? mukaan toisiinsa sointumaan vei h?n ne yliskamariin, joka varta vasten oli laitettu vieraan asuttavaksi. H?n oli kannattanut sinne keinutuolin ja uuden p?yd?n ja vienyt vaatevarastostaan sinne parhaat ja uusimmat vuodetarpeet. Ikkunan eteen oli ripustettu h?nen omat kutomansa, ennen k?ytt?m?tt?m?t uutimet, p?yt? oli katettu valkoisella liinalla, ikkunaan tuotu el?vi? kukkia salista, hankittu uudet naulapuut ja kirjahylly. Vuoteen taa sein?lle oli ripustettu suuri ryijy ja tuomen oksia pistelty sein?n rakoihin.

Mihin paikkaan panisi h?n kukkasvihkonsa? Ei keskelle p?yt??, ei niin n?kyv?lle paikalle. Johonkin kulmaan, josta se olisi l?ydett?v?. Uunin reunan kupera oli kaikista sopivin paikka, ja siihen h?n sen j?tti. Nyt vasta h?n huomasi, ett? siin? olivat h?nen pukunsa v?rit: harmaa ja sininen.

Tuleekohan h?n t??ll? viihtym??n? ajatteli h?n katsoessaan ulos ikkunasta peltojen ja j?rvien yli.

H?nh?n oli minun ensimm?inen oikea rakkauteni ja ensimm?inen suuri pettymykseni. Ja nyt h?n tulee t?nne ja on t??ll? jo t?n? iltana!

S?ik?ht?en omia ajatuksiaan kiiruhti h?n alas vinnilt?. Mutta n?hdess??n huoneet aivan uudessa kunnossa t?ytyi h?nen nyt my?nt?? itselleen, mit? varten h?n n?in oli ollut puuhassa koko p?iv?n. H?nen t?ytyi tunnustaa, ett? h?n ainakin tahtoi tehd? erityisesti edullisen vaikutuksen. Niin, ja olihan h?n t??lt? kaukaa seurannut h?nen retki??n sanomalehtien avulla. Milloin h?n oli suorittanut tutkinnon, milloin esiintynyt puhujana is?nmaallisissa juhlissa, saanut yliopistolta matkarahan ja matkustanut ulkomaille. H?n oli pannut mieleens? h?nen osoitteensakin Pariisissa. Siell? h?n oli ollut kauan kadoksissa, kunnes taas t?n? kev?nn? h?nen nimens? oli niiden joukossa, jotka olivat palanneet kotimaahansa. Joskus h?nest? oli t??ll?kin puhuttu, h?nell? oli vanhassa pappilassa tovereita, jotka h?net tunsivat. Elli oli kuunnellut, mutta ei itse virkkanut mit??n. H?n pelk?si, ett? h?nen ??nens? h?net pett??. Ja kuinka h?n kuitenkin oli saanut v?linpit?m?tt?m?sti sanotuksi: ?Vai niin, tuleeko h?n t?nne...?, kun h?nen miehens? ilmoitti h?nen tulostaan eilen.

Kaikki oli laitettu valmiiksi, ei ollut en?? mit??n toimittamista, vasta parin tunnin kuluttua tulee laiva, ja yht'?kki? ei h?n tiennyt, mihin h?n sit? ennen ryhtyisi.

Mutta onhan h?nell? tuo tavallinen jokap?iv?inen retkens? t?h?n aikaan vuorokaudesta. Kuinka monta kertaa h?n onkaan sen tehnyt! Rakennuksen p??dyn ymp?ri, jonne menness? portti narahti joka kerta niin aivan samalla tavalla. Siit? sitten hiekoitettua k?yt?v?? kukka- ja hernepenkkien v?litse toiselle portille, joka oli ruispellon halki kulkevan piennartien p??ss?. Laimea tuuli puhalteli lauhkeasti j?rvelt?, siell? oli tummat mets?iset saaret ja niemet ja niiden takana kaukana sininen, h??m?tt?v? manner. Muutaman saaren p??st? kiilsi valkoinen, kolmikulmainen merimerkki, jonka ohitse laiva kulki. Ja t?ss? kohosi ruispelto kahden puolen tien. H?n peittyi melkein p??t??n my?ten sen suojaan, ja t?t? tiet? laskeutuessaan tunsi h?n itsens? aina niin rauhalliseksi ja turvalliseksi, niinkuin se olisi vienyt h?nen omaan erityiseen maailmaansa, jossa kukaan ei kyennyt h?nt? h?iritsem??n. Sill? pihasta katsoen ei kukaan voinut n?hd? h?nt? t?nne. H?nen miehens? huoneen ja keitti?n ikkunat antoivat kaikki pihalle p?in. Eik? t?nne rantaan juuri koskaan ollut kenell?k??n asiaa. Koko t?m? puoli oli ik??nkuin h?nen omaansa, h?nelle itselleen pyhitetty?.

Kaksi ver?j?puuta h?n pudotti alas ja pist?ytyi niitylle. Leve?mpi polku vei siit? suoraan rantaan. H?nen oma, kapea polkunsa poikkesi vasemmalle ja vei lehdon l?pi nuottakodalle niemen nen??n. Siin? oli pyk?l? kalliossa, ja siihen h?n istuutui, selk?ns? takana koivu ja edess??n aava ulappa.

T?st? oli h?n jo monena kes?n? kenenk??n tiet?m?tt? katsonut ulos maailmaan. Ja maailmaan katsomisekseen kutsui h?n laivain ohikulun katsomista tuolla kaukana, josta h?n tyynell? s??ll? kuuli niiden koneen tykytyksen ja n?ki niiden vilahdukselta siirtyv?n toisen niemen suojasta toisen taa. Se oli ainoa yhteys, mik? h?nell? oli ulkomaailman kanssa, sen suuren ja salaper?isen, jota h?n pienest? tyt?st? saakka oli haaveksinut, josta h?n kirjoissa oli lukenut ja jossa h?n uskoi ihmisten el?v?n rikasta, t?ytel?ist? ja onnellista el?m??.

Ja viel? sittenkin, kun laiva oli mennyt ohitse, j?i h?n siihen iltaansa lyhent?m??n. H?n odotti laineita, jotka pitk?n aikaa sen j?lkeen, kun viimeinen savun kiemura oli haihtunut ilmaan, vy?ryiv?t sielt? verkalleen, huojahduttivat ruohistoa ja valkeana vaahtona kohisten murtuivat rantakiville h?nen jalkojensa juureen.

Aivan sattumalta oli h?n tullut t?m?n paikan keksineeksi er??n? iltana rantoja pitkin harhaillessaan. Toisen kerran tuli h?n uteliaisuudesta, lapsellisesti siit? hauskuutettuna, sitten se muuttui tavaksi ja lopulta melkein jokap?iv?iseksi tarpeeksi. Yksin?isyydess??n h?n pyhitti paikan omille haaveiluilleen.

Ja t??ll? h?n oli el?nyt sek? onnellisimmat ett? onnettomimmat hetkens?. Onnellisimmat siksi, ettei kukaan h?nt? h?irinnyt ja ett? h?n sai olla yksin. Onnettomimmat, sill? t??ll? voi tuo sama yksin?isyys kaikista enimm?n h?nt? painaa. T??ll? h?n oli kaivannut kaikki suurimmat kaipuunsa, t??ll? kaikista haikeimmin halunnut yst?v??, toveria ja rakkautta.

N?hdess??n laivain aina noin salaper?isesti kulkevan ohitsensa, kehittyi h?nelle taikauskoiseksi varmuudeksi usko siihen, ett? el?m? ei voi ik??ns? kaikkeaan samalla tavalla jatkua ja ett? laineet kerran tuolta tuovat h?nelle edes jonkunlaisen toiveiden t?yt?nn?n mukanaan. H?n ei osannut ajatella, mit? se olisi ja viel? v?hemmin kuka. Jotain erikoisempaa sen vain tulisi olla. Mutta ei sielt? tullut milloinkaan mit??n eik? ket??n.

Ja yht'?kki? t?ytti se ep?ilys h?nen mielens? nytkin. Eih?n kirje ollut ihan varma. ?Jos tulen, niin tulen ensi perjantaina. Ellen silloin tule, niin olen p??tt?nyt viett?? kes?ni toisaalla.? Tietysti h?n ei tule! Ja paljas mahdollisuus tuosta sai h?net tavalliselle mielelleen. H?n vaipui siihen samaan surumieliseen mietiskelyyns?, joka h?net aina valtasi t?ll? paikalla. T?m? kes? tulee siis kai kulumaan niinkuin olivat kuluneet kaikki entisetkin, ilman mit??n vaihdosta. El?m? jatkuu vanhaa latuaan, tulee syksy ja se kauhean ik?v? talvi.

Aurinko kallistui hiljalleen l?nteen, sen valo tuli kylmemm?ksi ja alakuloisemmaksi. Tuuli heikkeni heikkenemist??n, ja pienet lyhyet laineet lipattivat hajamielisesti nuottakodan edustalla.

Monta kertaa oli h?n t?ll? samalla sijalla tehnyt tilin el?m?st??n, muistellut ja tarkastellut sen alusta loppuun. Vaikkei h?n sit? ollut koskaan kenellek??n puhunut, oli se pukeutunut ik??nkuin sanoiksi h?nen mieless??n, H?n olisi osannut kertoa sen ulkoa samoilla sanoilla, jos olisi ollut joku, joka olisi tahtonut sit? ymm?rt?en kuunnella. Mutta vaikkei sellaista kuulijaa ollutkaan, kertoi h?n sen mielell??n ja omaksi helpotuksekseen-itselleen. Ymp?rist? sit? ainakin tuntui kuuntelevan ja siihen osaakin ottavan.

* * * * *

Kuinka kirkkaasti muisti h?n tuon sunnuntai-illan is?ns? kotona ennen, kun h?n istui venheen kokassa rannassa ja haaveillen tarkasteli tyynen veden pintaa, mihin kuvastui koko ??rett?m?n korkea taivaan kupukansi! Silloin seisoivat yht'?kki? rannalla is? ja tuo nuori ylioppilas, valkoinen lakki reippaasti takaraivolla ja matkalaukku kupeella riippumassa. Ne nauroivat h?mm?styneelle tyt?lle, joka h?peiss??n kiiruhti edelt?p?in pihaan muistamatta tervehti?k??n vastatulleita. Heill? oli kolmaskin mukanaan, apulaispapiksi tuleva. Ja kun he saivat h?net rantaportilla kiinni ja is? heid?t esitteli, niin oli apulaisen k?si pehme? ja vastenmielisen l?mmin. Se toinen hymyili yst?v?llisesti ja katsoi niin omituisesti suurilla, sinisill? silmill??n.

Ja pian he sitten perehtyiv?t toisiinsa, jo samana iltana puheli se niin tutunomaisesti ja oli niin viisaan ja etev?n n?k?inen. Miten kauniita, uusia asioita se tiesi ja kuinka ne silti tuntuivat tutuilta, niinkuin olisi niit? kaikkia jo ennen itse ajatellut. Molemmat he tekiv?t kiusaa apulaisesta, joka sekaantui puheisiin, mutta ei mit??n k?sitt?nyt. H?n oli heist? naurettava ja v?h?n tyhm?. He soutelivat j?rvell?, k?viv?t kirkon tornissa ja ihailivat avaraa n?k?alaa. Ylioppilas oli juossut edelt?p?in ja avannut luukun. H?n seisoi siin? niin solakkana ja miehekk??n?, pit?en luukun ovesta kiinni. T?ytyi kumartua h?nen kainalonsa alitse ja seisoa kuin h?nen syleilyksess??n. Apulainen seisoi alhaalla kirkonm?ell?, ja ylioppilas huusi, iskien Ellille silm??: ?Kuinka sin? olet litte?n n?k?inen siell?!? Valkolakin sametti hulmusi kovassa, mutta l?mpim?ss? etel?tuulessa, h?n oli h?n oli niin kaunis ja reipas. H?n puhui, innostui ja osoitteli k?dell??n kauas etel?isiin maisemiin, ?jonne aatos aina pyrkii.? H?n n?ytti tahtovan siin? paikassa sinne lent??, ja Elli kuvitteli, ett? he lent?v?t yhdess?.

Mutta h?n lensikin sinne yksin, ja Elli j?i kuin siivet?n lintu seisomaan verannalle, itkeytyv?t kasvot lasia vasten. Kuinka karvas oli nielaista tuo kyynel! Kuinka se aina t?t? muistellessa pyrki kohoamaan takaisin...! H?n istui rattailleen, ja hevonen kiskaisi juoksuun. H?n kohotti lakkiaan ja katosi maantien p?lyyn.

Kuinka h?n silloin olisi ??rett?m?sti kaivannut lohduttajaa, jonka rinnalla olisi voinut itke? surunsa. Mutta sellaista ei h?nell? ole koskaan ollut. Mets?n puut ja j?rven rannan loiskivat laineet ne olivat h?nen uskottunsa silloin niinkuin nytkin. Ja lehtoon, koivikkolehtoon j?rven rannalle, jossa pohjatuuli puhalteli, h?n silloinkin sijoitti ylt?kyll?isimm?n onnettomuutensa.

Kun h?n sielt? palasi, silm?ns? kuiviksi itketty??n, alkoi apulaispapin kosinta. Se oli k?ynyt pian, mutta h?n ei viel? t?n?k??n p?iv?n? voinut k?sitt??, kuinka se sittenkin oli niin k?ynyt. H?n muisti vain er??n keskustelun, joka h?nell? oli ollut ?idin kanssa ja jossa t?m? luultavasti oli sanonut omankin el?m?ns? salaisuuden: ?Onhan se hyv? ja kunnollinen mies. Jonkun kanssahan sinun t?ytyy sinunkin kerran menn? naimisiin ja saada turvaa maailmassa.?-?Jos menen, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan.?-?Sin?, tytt? parka, et tied?, ett? maailmassa tytt? hyvin harvoin saa sen, jota h?n oikein rakastaa. Usein saa h?n tyyty? siihen, jota voi siet??.?-?Mutta kuinka voi el?? naimisissa, jos ei rakasta??-?iti hymyili surullisesti:-?Saa luvan voida ja n?kyy sit? voivan.?

Ja n?kyyh?n sit? voineen.

Ajatellessaan el?m??ns? n?in? viiten? vuotena-vai lieneek? niit? ollut kuusikin, ei niist? tullut niin lukua pidetyksi-ei h?n voinut ymm?rt??, kuinka ne olivat kuluneet. Viikot ja kuukaudet olivat menneet melkein mit??n j?lke? j?tt?m?tt?, niinkuin tippuu pisara pisaran per?st? tuhuttavana sadep?iv?n? ja putoaa hiekkaan niin hitaasti ja hermostuttavan yksitoikkoisesti. H?n oli tottumistaan tottunut ja herjennyt jo muutostakin odottamasta.

Siihen se p??ttyi h?nen mietiskelyns?, t?h?n sis?ll?tt?m??n nykyisyyteen. Monta kertaa oli h?n uudistuksia kuvitellut, mutta ne kuvittelut eiv?t viel? koskaan olleet toteutuneet. Eik? h?n niit? nytk??n tahtonut uskoa. H?n oli melkein varma siit? ja tahtoi vakuuttamalla vakuuttaa itselleen, ett? kaikki j?? entiselleen ja ett? venhe tulee tyhj?n? takaisin. Tietysti. Ja parasta kai se olisikin.

* * * * *

H?n aikoi nousta. Mutta silloin kahahti ruohikko niin tutusti, ja samassa puhaltautui leve? laine pitkin rantaa ja kostutti kivet l?hell? h?nen jalkojaan. Laiva oli mennyt ohitse h?nen huomaamattaan, sill? p?iv? paistoi vasten silmi? juuri lahtea pitkin ja esti n?kem?st? ulapalle.

Hetken kuluttua kuului soutua ja puhetta tuulen p??lt?. H?n siirtyi v?h?n ja n?ki siell? venheen tulemassa. H?nen miehens? istui per?ss?. Kokassa souti renki. Ja keskell? venhett? oli joku kolmas.

-Se on kai mieheni vieras, koetti h?n ajatella rauhallisesti ja v?linpit?m?tt?m?sti. Mutta syd?n tykytti korvaan kuuluvasti, k?si vapisi h?nen huivia sitoessaan, ja poskia poltti. Ja h?n kiiruhti edelt?p?in pihaan, ennenkuin ne enn?tt?isiv?t rantaan ja huomasivat h?net.

Kun h?n sitten vilahdukselta katsahti kamarinsa ikkunasta rantaan , oli venhe juuri laskemassa maihin, ja se, joka oli istunut keskell? venhett?, oli noussut seisomaan.